Eddie Mylliksellä

Ensi visiitti Myllikselle suoritettiin tänään. Eddie myös ui vähän.

Eddie pääsi uimisen yhteydessä tutustumaan hieman myös suomalaiseen metsään.

Niki & Eddie

Uiminen sujui ihan luonnostaan.

Eddie ui ensimmäistä kertaa

Eddien ensimmäinen uintikerta

Hyvä kun molemmilla koirilla on sama etenemistahti polulla. Ajoin auton niin lähelle uintipaikkaa kuin mahdollista. Siitä on n. 500m tuohon rantaan. Leppoisasti kävellen menimme rannalle. Matkan varrella oli pari kaatunutta puuta ja Nikille tuotti vaikeuksia päästä niiden yli. Vielä ½ vuotta sitten hän pääsi ne hyppäämään. Eddie meni sujuvasti puiden alta.

Eddie sitten rannalla ui hieman. Otin se syliin ja laskin veteen. Sen jalat alkoivat heti toimia ja päästin sen sitten irti ja se suuntasi rannalle. Oli ihan reippaana.

Satunnaisia poimintoja

Säätöjä

Laitoin tunne sivun reunaa Googlen Gadgets’eja. Vähän joutui alkuperäistä (320px) leveyttä säätämään, kun tuo reunus on 220px. Jos jollain on laittaa kutsua W3 Counteriin, niin

Lue lisää »

NOU0

Eddie sitten sai ”odotetusti” nollaan taippareissa. Syy oli juuri variksissa, jota Eddie ei oikein halunnut ottaa oma-aloitteisesti suuhunsa. Vesityö meni ok ja linnut tulivat rantaan.

Lue lisää »
Scroll to Top