Niki 14v ei ole ollut ihan oma itsensä viime aikoina ja nyt sen erikoisen käytöksen syy selvisi:
Niki on raskaana. Kuusi pientä pentua on sen masussa.
Eli kohta on talo täynnä pikkutassujen ääniä ja iloista pentueen hälinää.

Tiistaina vanhempani olivat päivällä käyneet ”tiluksillani” ja äiti päästi koirat pariksi tunniksi tarhaan. Olivat kuulemma olleet ihan kiltisti siellä koko ajan (pitämättä meteliä, että päästäkää
Tuossa pari taisin hetki sitten vinkua imuroinnista ja nyt minulla on uusi tuliterä imuri! Ostin 50 euron imurin Lidlistä. Näin aluksi vaikutta ihan toimivalle vehkeelle
[:fi]Viimeisestä yskäyksestä alkaa olla kaksi viikkoa (tiistaina) ja eilen teimme ensimmäistä kertaa normaalin lenkin. Tänään uudelleen ja isommalla kokoonpanolla 🙂 Tänään tuli hankittua taas vitamiineja koirille.