Reissussa

Viime aikoina on tullut kirjoitettua harvakseltaan kun on ollut vähän muitakin askareita.

Lauantaina lähden kahdeksi viikoksi Alpeille. Siellä sataa nyt lunta ja ensi viikolla paistaa aurinko 🙂 Luntakin riittä yli 5 metriin saakka.

Pojat menevät koirahoitolaan. Aluksi olin ottamassa niitä Alpeille mukaan, mutta kun lentokentältä pitää matkustaa bussilla & junalla kolme kertaa, niin totesin, että anti olla. Ensi vuonna ehkä lähden autolla reissuun ja silloin on helpompi ottaa koiratkin. SASilla iso koira lentää 60€ per suunta. Ei paha.

Varkaille tiedoksi, että naapurin Otto viihtyy tuossa terassillani yötä päivää.  Sillä on hyvä purukalusto. Luut joita Eddie & Alfie eivät saa rikki, menee Otolla parilla rykäsyllä.
Jos nyt kuitenkin pääset Oton ohi (mikä ei omalta äidiltänikään onnistu), niin TV alkaa olla vanha, samoin sohvakalusto, mikroaaltouuni, stereosarja ym. Vakuutukset on kunnossa, että uudet saisin tilalle. Noista vanhoista ei taida olla kovastikkaan varkaille iloa, mutta jos kelpaa, niin mikäs meikäläisellä on saadessa uudet tilalle.  Keittiökaapeistani tykkään, mutta jos ne otat mukaasi, niin sitten pitää ottaa tilalle tällaiset ihanat raskalaiset.(sivu: 56-57).

Huhtikuussa saan sitten UK:sta flattivieraita.

Reissussa tulee poikia ikävä.

Kännykuva

Kännykuva

Satunnaisia poimintoja

Missä mamma?

Ella päätti vähän haukahdella ja soitin kotiin toruakseni sitä. Lopetti haukkumisen suht’ nopeasti kun kuuli tuiman ääneni. Sitten lopetin puhelun vielä kehumalla Ellaa kiltiksi kun

Lue lisää »

Poronpolulla

Tai ainakin yritettiin. Lopella järjestettiin 42. Poronpolku tapahtuma ja lähdin poikien kanssa paikalle. Jo autossa parkkeerausrituaalien aikana pojat olivat vähän liian into piukkana autossa, varsinkin

Lue lisää »