Eilen törmäsimme Nuuksion lenkillä 1½-vuotiaaseen tolleripoikaan. Tai lähinnä se ryntäsi Nikin luo ja oli ihastuksesta sekaisin. Ei totellut omistajaa, joka yritti pillillä kutsua luokse. Jäimme sitten hetkeksi juttelemaan. Nikille teki hyvää saada vähän seuraa.
Jatkoimme matkaa ja jossain puolivälin jälkeen Niki oksensi. Pääsin pariksi sekunniksi samoihin fiiliksiin kuin pari kuukautta sitten. Ilmeisesti on asioita vielä käsittelemättä, koska tunnistin sen saman tunteen kuin silloin kun Ella oksenteli.
Lenkki sujui ihan hyvin muuten. Ilmeisesti Niki oli huomaamattani syönyt jotain sopimatonta ja oksensi vain tuon kerran. Ihan koirannappuloita sisälsi tuotos.
Illalla kävin viemässä Ellan haudalle kynttilän. Tuntui pahalle. Jälleen kerran mietin siinä, että miksi näin piti käydä.
Yöllä näin unta Ellasta. Olin lenkittämässä kolmea koiraa: kaksi oli flatteja (Ella ja Omskakas Mette) ja yksi oli kultsu. Ella juoksi unessa kovaa ja sillä oli meno päällä.
Näin yksi viaton oksennus saa jopa unet aikaiseksi. Päivän kuva on sitten kuin unen mukainen: Ella oikealla, Mette keskellä ja Suvi vasemmalla.
