Wilma-vuohi

Wilma ehti jo vähän pelästytää meikäläistä kun se oli vaisu ja syömätön.

Kun se kieltäyty toisena peräkkäisenä päivänä (keskiviikko) ruuasta, niin piti vuohiforumilta katsoa apuja. Pakkosyötin ja -juotin sitä. Vedessä oli mukana myös soodaa, joka on vuohille hyväksi. Myös pellavansiemeniä sain menemään kaksi teelusikallista. Sitten piti lähteä kauppaan hakemaan tuorehiivaa. Se sitten löysäksi mössöksi ja ruiskun sisälle ja Wilmalle antamaan.

Pakkosyöttö auttoi koska myöhemmin se jo vähän itse söi heinää.

Torstaina se oli jo paljon pirteämpi ja kun sai olla pihalla vapaana muiden kanssa kun vanhempani tekivät pihatöitä, niin se söi ihan hyvin.

Ja tänään perjantaina Wilma is back. Eli se on taas päässyt aidansilmukan läpi ja on pihalla itsenäisesti muiden vuohien ollessa kiltisti aitauksessa. Niin tyypillisät Wilmaa, seikkailla pihalla.

Taisi neiti viimeksi olla sunnuntaina tai maanantaina aidan ulkopuolella. Onneksi tosiaan pysyy ihan pihalla eikä lähde mihinkään, mutta mihinkä sitä lähtisikään kun ruokaa löytyy omasta takaa.

Valtakunnassa siis kaikki hyvin.

Torstaina (Wilma on tuo harmaa)

Torstaina (Wilma on tuo harmaa)

Satunnaisia poimintoja

Positively

Kävin kuuntelemassa Victoria Stilwell’iä Finlandia-talolla lauantaina. Mielenkiintoinen neljätuntinen (klo 12-14 + 15-17). Hänelle se kouluttaminen vaan on niin helppoa. Lavalle tuli esimerkkikoiria, joihin Victoria oli

Lue lisää »

Flatin pusuttelu

Koiran pusuttelu on nyt sitten ”vaarallista”. Asiasta kertoo Iltasanomat. Flatteja vuodesta 1988 ”suukotelleena” olen kuitenkin vielä hengissä. Flatti kun on rotuna kova pusuttelemaan. Pussailusta voi

Lue lisää »
Scroll to Top