Viikonloppua

Lauantaina oli aivan ihana ilma ja suuntasimme poikien kanssa Myllikselle. Saivat spurttailla metsässä oikein kunnolla ja virtaa riitti.

Tunnin lenkin jälkeen tein vielä treeniä. Aluksi Eddie sai treenata. Dami suuhun ja dami pois -treeniä pari kertaa. Sitten heitin damin ja Eddie lähti innokkaasti noutoon, otti damin ja palautti reippaasti. Tein tuon kolme kertaa.

Sitten Alfie, joka ei ollut damista yhtä kiinnostunut. Suostui kyllä ottamaan suuhun suht ok. Kun heitin damin, Alfie juoksi damin luo, vilkaisi sitä, eikä tehnyt elettäkään, että olisi ottanut sen. Tein lyhyemmän heiton aluksi leikkien damilla ja herättäen Alfien mielenkiintoa enemmän. Sama juttu. Ei palauttanut. Lähinnä kävi damin luona, sai hirveän juoksuhepulin pari kertaa, mutta dami ei tullut takaisin. Sitten annoin sen vain kantaa hetken damia.

Elikkä jostain syystä Alfieta ei kiinnosta dami yhtä paljon ulkona kuin sisällä. Pitänee treenata sisällä käytävällä ja sitten heti siihen perään ulkona. Josko vaikka toimisi.

Satunnaisia poimintoja

Lonkista ja terveydestä

Kuvassa Ellan sisko Bonnie Windsorin näyttelyssä 2.7.06 Sain Maryn puhelimitse kiinni perjantaina ja kerroin hyvät uutiset. Mary oli todella mielissään. Ellan lonkkatulos A/A olisi UK:n

Lue lisää »

Vähän kierin

Sanoi Minnie tiistain lenkillä ja ”tuoksahti”. Harmi, että nykyisellä kännykällä ei saa kovin hyviä kuvia (vaikka myönnän, että kuva myös hieman tärähti omasta syystäni). Edellinen

Lue lisää »
Scroll to Top