Tuomarinkartano

Eddiellä meni näyttely ihan hyvin: hän sai kunniapalkinnon.

Eddie 15.9.

Eddie sijoittu uroksista toiseksi (uroksia oli vain kolme) ja Eddien serkkutyttö Frida (made in Norway) oli narttujen paras. Hävisi sitten lopulta samalle koiralle kuin Eddiekin, eli urosten ykkösestä tuli ROP.

Sain myöhemmin kuvia kehästä sähköpostiini ja vaikka Eddie seisoo nätisti, niin minun kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, että se enemmän venyttää itseään (vaikka pitkä onkin).

Arvostelu:

Erittäin hyväntyyppinen, mittasuhteiltan oikea pentu. Pitkä kuiva pää. Hyvä kaulan pituus. Hieman pystyt lavat. Erinomainen eturinta. Hyvä syvä rintakehä. Hyvä runko. Pentu esitetään hieman pulskassa kunnossa. Hyvät takakulmaukset. Sopiva raajaluusto. Hiemat litteät käpälät. Liikkuu hyvällä askelpituudella, edestä hieman löysästi. Esitetään hyvin. Miellyttävä luonne.

Eddie joutuu siis dietille. Onneksi siitä ei näe että se on pulska, mutta sitten kun kyljistä kokeilee, niin on siellä pois otettavaa. Pitänee enemmän ja tarkemmin tunnustella koiria. Alfilla kylkiluut onneksi tuntuvatkin heti.

Satunnaisia poimintoja

Donna kotiin

Donna lähti maanantai-iltana takaisin kotiin kuntolomaltaan. Sai vielä viimeisenä hoitopäivänä käydä tuossa lähimetsässä lenkillä. Omistajat olivat hämmästyneitä miten hyvin Donna suhtautui vuoheihin. Sain heiltä hoitopalkkioksi

Lue lisää »

Slurps

Sain tänään ystävältäni ”slurps” aiheisen viestin. Linkki vie hauskalle sivulle, joka tosin hetken päästä alkaa myymään koira-aiheisia juttuja, mutta alku on hauska.http://www.theslurps.com/

Lue lisää »

Messari

Eilen tuli vietettyä aikaa Messarissa flattikehässä. Tapasin pitkästä aikaa Finn’in ja John Andreen. Heillä on myös Ellan veli Norjassa. Nyt mukana oli heidän flateistaan vain

Lue lisää »
Scroll to Top