*kele!
Eilen oltiin Tony kanssa treenaamassa ja kuten yleensä Eddie oli hyvä. Alfie oli Tonyn mielestä parempi kuin omastani ja hän kannusti minua yrittämään enemmän ja vaikka kuinka olinkin ohjeita mielessäni vastaan, niin täytyy myöntää, että Alfie alkoi toimimaan paremmin.
Tony painotti, että treeni on treeni ja koiraa SAA ja pitääkin kannustaa. Näytti auttavan. Yleensä kun en ole yhtä aktiivisesti kannustanut.
Tämä siis lauantaina. Sitten sunnuntaina oli vuorossa varis-treenit ja eipä paljon hymyilyttänyt. Eddie (saatikka Alfie) ei voinut vähempää olla kiinnostunut variksista ja meikä melkein itkua väänsi. Tony ihmetteli, että miksi ihmeessä Suomessa käytetään variksia kun ne ovat ihan ”total waste” Englannissa eikä koiria vaadita niitä noutamaan.
Siinä sitten melkein itkua vääntäen sanoin Tonylle, että taidankin tulla Englantiin koirieni kanssa kokeisii kun siellä ei mitään v**** variksia käytetä (en paljon säästänyt sanoissa). Tony vain toivotti tervetulleeksi ja sitten satuin chattaamaan yhden toisen suomaisen flatin omistajan kanssa ja hän kertoi tulevansa mukaan. Varikset kuin vain eivät ”sytytä”.
Otti sen verran päähän, että otettuani yhden lohdutus-lasillisen valkoviiniä sain vanhan toimivan ajatuksen variksista. Elikkä ns. Pirkka niksi. Laitetaan varis kreppari polvisukkaan.
Olin aika yllättynyt, että se toimi. Muistaakseni toiminut aikaisemminkin kun flatti ollut epävarma varisen kanssa ja jos nyt oikein muistan, niin Miran kanssa käytin. Tarkoittaa siis 20 vuotta sitten….
Olin ihan onnesta soikeana kun Eddie nouti sekä piti varista suussa kun se oli krepparissa. Tuo vaakku ongelma alkoi vuosi sitten eikä ole siitä miksikään muuttunut kun vaihtelevin välein olen niitä näyttänyt. Nyt oli suht pitkä tauko ja eipä sekään auttanut.
Hyvällä tuurilla jos sama jatkuu, niin voimme saada taippari läpi Suomessa. Ihan oikeasti olen miettimässä menemistä Englantiin kokeisiin jos varikset eivät Eddietä (ja Alfieta) kiinnosta. UK:ssa niitä ei käytetä.
Harmi hukata (=ei taippareita läpi) muuten toimivaa koiraa jos muuten menee ok paitsi että varikset eivät kiinnosta. Lokit & sorsa & kani kyllä kelpaa, mutta varis ei.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.
Antivaris tiimi