Tottista & treeniä

Käytiin Eddien kanssa Impivaaran Hallien perus tottelevaisuus treeneissä torstaina.

Sen jälkeen heitin sille lampeen vielä kahdesti lokkia.  Ensimmäisen heiton olin rannalla odottamassa ja Eddie toi linnun rannalle, mutta ei käteen. Toisella kerralla nousin lammen rannasta ylös ja Eddie toi lokin sinne suoraan käteen. Vähän olin turhaan epäillyt / pelännyt, että lokki jää rannalle.

Perjantaina meillä oli kaupungista vieraita (Miia & Maarit) ja kävimme koko poppoo koirineen ja vuohineen tuossa lähimetsässä kävelemässä. Pojat pusuttelivat vieraita koko ajan.

Perjantaina myös saapui vihdoin Englannista ”Flatcoated Retriever Society Yearbook 2009”, jota pääsin illemmalla lueskelemaan.

Nyt lauantaina Kati tulee meille kylään ja eilisestä on ollut 2 varista ja 2 lokkia sulamassa. Käydään illemma treenaamassa.

Sunnuntaina on taas treenit Donnan kanssa. Hänen omistajat ovat hankkineet kumiveneen ja menemme tuohon yhdelle järvelle harjoittelemaan vähän pitempiä markkeerauksia lokkien kanssa.

Satunnaisia poimintoja

Virtual dogsitter toimii taas!

Hyvänä uutisena, että sain vihdoinkin kuukauden kärsimyksen jälkeen webcamin kuvan välittymään verkossa.Kyllä oli jo sapettanut kunnolla kun kuukausi on mennyt. Otin jo Elisaankin hiiltyneenä pari

Lue lisää »

Bäääää

Perheemme lisääntyy. Maksoin tänään kahdesta vuohesta (kilejä) ja haen ne tänne viimeistään torstaina. Sitten vielä yksi lypsävä valkoinen kuttu (vuohi) on toivottavasti tulossa joukkoomme. Kilien

Lue lisää »

Alppiflatit?

Lähetin matkatoimistoon kyselyn koirien ottamisesta lennolle mukaan Italiaan. Kun hoitohinnat ovat niin kalliit ja en ole varma suostuvatko vanhempani hoitamaan koiria, niin kysäisempä tuotakin. Ainakin

Lue lisää »
Scroll to Top