Heräsin 6 aikoihin ja syötin kaikki koirat. Sitten pääsin takaisin nukkumaan kun Eddie & Alfi leikkivät keskenään kunnes heitäkin alkaa nukuttamaan.
Kun sitten heräsin myöhemmin uudelleen, jäi Niki makkariin peffa sängyn alle. Jossain vaiheessa tajusin, että se on ilmeisesti jumissa siellä ja menin vetämään pois & autoin ylös. Nikin takajalat eivät pitäneet. Se kuitenkin yritti raahautua eteenpäin. Yritin käydä sen kanssa ulkona, jotta se pääsee asioille, mutta sen peräpää ei kestänyt. Ehdin jo säikähtää kunnolla. Sitten se jäi olohuoneeseen lepäämään. Asensin sen kyljelleen, jotta jalat saivat olla ilman mitään paineita.
Chattailin yhden kaverini kanssa ja huomaamattani Niki oli tullut makuuhuoneeseen. Se oli siis itse päässyt okkarista ylös ja kävellyt makkariin. Hienoa!
Kävin poikien kanssa rannalla. Alfi pääsi Myllikselle ensimmäistä kertaa. Otin pikkukameran mukaan, mutta se osoittautui aika huonoksi. Kestää aikaa ennen kuin se ottaa kuvan kun laukaisita on painettu = ottaa kuvan liian myöhään ja tilanne on ohi.
Kun tulimme kotiin, oli Niki ovella vastassa!
Hieno juttu. Eli se oli ollut vain sen verran pitkää peffa & takajalat jumissa sängyn alla, että siksi kävely oli vaikeaa (tai lähinnä epämääräinen raahautuminen). Vähän aluksi epäilinkin, että tuosta olisi ollut kyse, mutta kun se kesti jonkin aikaa, niin ehdin jo huolestua kunnolla. Toisaalta vain flatti voi olla niin höpsö, että lähtee jalat puuduksissa edes yrittämään 😉
No, loppu hyvin kaikki hyvin. Kyllä tuli taas muistutus elämän tosiasioista ja arvojärjestyksestä. Osaa olla niistä pienistä asioista onnellinen taas.
