Sileäkarvaisen noutajan pennut ovat syntyneet!

Minnie & Eddie ovat saaneet perheenlisäystä. Uusia pieniä sileäkarvaisen noutajan pentuja on syntynyt.

Sileäkarvaisen noutajan pennut ovat syntyneet

Ensimmäinen flattipentu syntyi illalla n. 19.30 aikoihin ja sitten niitä pentuja tuli hyvään tahtiin lisää. Olisiko mennyt n. kolmeen yöllä kun kaikki pennut olivat syntyneet?

Minnie hoiti pentujen synnytyksen hyvin. Parin ensimmäisen pennun kohdalla se oli vähän hämillään, mutta sitten nousi aitiysvaistot pintaan ja pennuista alettiin pitää hyvää huolta.

Enemmän myöhemmin: ”kätilö” tarvii lepoa kahden huonosti nukutun yön jäljiltä 🙂

Kaikki pennut ovat mustia kuten vanhempansakin.

Pentue

Pentue

Väsynyt & onnellinen

Satunnaisia poimintoja

Pentu

Kuvassa Ellan ja Lunan leikkiä viikon takaa. Marjut soitti maanantai iltana ja kertoi ettei voi ottaa pentua. Heillä on jo 4 koiraa ja vaikka kuinka

Lue lisää »

Messari

Eilen tuli vietettyä aikaa Messarissa flattikehässä. Tapasin pitkästä aikaa Finn’in ja John Andreen. Heillä on myös Ellan veli Norjassa. Nyt mukana oli heidän flateistaan vain

Lue lisää »
Scroll to Top