Täällä sitä edelleenkin kärvistellään klenkkana. Onneksi auto on toiminut. Sehän jätti yhtenä päivänä pimeään metsään ja kaverin piti tulla hinaamaan pois. Parempi toimiakkin kun korjaus maksoi yli 2.000 euroa. Kun auto toimii, pääsee koirat sentään lenkille.
Aluksi lenkit olivat 2km kerrallaan ja lepoa + sama uudelleen (yht. 4km/koira). Joku koirista lepäsi vuorollaan kun joku juoksi. Nyt tilanne on se, että Alfie juoksee koko matkan ja Minnie ja/tai Eddie lepää about kilometrin. Tämä tietää, että kun pääsen taas liikkumaan, niin on aika kivat ajat edessä…..
Ainut ongelma on, että taitaa mennä aikaa ennen kuin pääsen liikkumaan. Joudun nyt sitten polven kanssa leikkauksen ties milloin. Pikalähete on, mutta ei tietoa milloin pääsee. Jos lunta ehtii tulla paljon, niin metsätiet menevät umpeen.
Koirat ovat aika lailla päässeet olemaan kuin ”siat pellolla”. Arjen pyörittäminen on vienyt kaiken energian. Sitten kun on vielä opiskelut päälle ja ajattelin kyllä valmistua ihan ajallaan helmikuussa polvesta riippumatta. Helppo ei ole ollut. Yhtenä päivänä juuri mietin, että osaakohan nuo edes istua käskystä. No osashan ne. Ja sitten myöhemmin tuli mieleen, että onhan noita tullutkin pyydettyä istumaan paikallaan sun muuta. Ajatus vain keskittynyt polven suojelemiseen koirilta käskyjen sijaan. Pikku Lotta-kissakin sai parilla kilollaan polven kivasti ”tuntumaan” kun ulos mennessä meni jalan ohi.
Hihnakävelyä eivät ole koirat harrastaneet ollenkaan. Yritin pelkästään Alfien kanssa mennä leluostoksille kauppaan eikä siitä meinannut tulla mitään. Pitäminen koiraa hihnassa oli mahdottomuus. En tietenkään käyttäytynyt normaalisti kun pelkäsin miten menee = Alfie vaistosi sen ja oli levoton = homma kusi. Eli piti varoa, ettei joudu koiran ja hihnan väliin, ettei kaadu ym. Normistihan annan koirien mennä edessäni kun ovat hihnassa. Oma luonnollinen tapani yrittää pitää ne kaukana polvista, kun tuo polviongelma (patella) tuli ekan kerran 16-vuotiaana. Eli en hirmusti pyydä koiraa kulkemaan sivulla. Tuolla kauppareissulla vaan ei onnistunut edes se edessä kulkeminen vaan Alfie meni joka ilmansuunnassa ja jouduin parkkiksella päästämään hihnasta pari kertaa irti että pysyn pystyssä. Onneksi joku ihana koiraihminen näki tilaneen ja tuli apuihin ja talutti Alfien kauppaan ostoksille. Muutenkin olen huomannut, miten paljon ihmiset tulevat apuihin kun tuolla sauvojen kanssa veivaa. Helsingin Kampissa yksi nainen pysäytti liikenteen, jotta pääsen tien yli (koulureissu).
Järjestöpuolella ilmeisesti kuohuu. Näin satuin ohimennen lukemaan. Yksi nykyisen oppiahjoni opeista on: ”Se mihin keskityt lisääntyy” (”Energy flows where the attention goes”). En nyt keskity vääntämiseen. Omalta kohdaltani olen huomannut, että alkuhämmästyksestä toivuttuaan, ihmiset ovat alkaneet miettiä rodun parasta jättäen henkilökemiat sikseen. Tämä on oma henkilökohtainen tulkintani asiasta tällä hetkellä. Mitäpä jos tämä olisi loppujen lopuksi hyvä asia? Kissa on nostettu pöydälle ja nyt lähdetään sen rodun näkökulmasta jatkamaan eteenpäin. Onnea en viitsi kellekkään nyt toivotella (sillä ei pitkälle pötkitä), pitkää pinnaa ja voimia sitäkin enemmän.
Ajatellen:
”Kaikilla asioilla on aina vastavoimansa, koska ilman vastakohtia asiat eivät voi olla olemassa. Et voi tietää mitä ovat onnistuminen, terveys tai rauha jos epäonnistumisia, sairauksia tai sotia ei olisi olemassa.
Eri asioiden hyvyys tai huonous ovat hyvin henkilökohtaisia mielipiteitä ja ne muuttuvat olosuhteiden muuttuessa. Mikään asia ei itsessään ole hyvä eikä huono. Maailma tarvitsee negatiivisia asioita jotta positiivisuus voidaan tunnistaa ja valita.
Mitä sinä ajattelet kohdatessasi asioita joita et halua? Asettaudutko uhrin asemaan – vai huomaatko kuinka sinua autetaan eteenpäin ja tekemään uusia valintoja?”
