Sadetta

Viikko alkaa ja samoin tuli taas sade. Yöllä heräsin 4 aikoihin sateeseen ja kävin pihalla katsomassa, että heinäpaali on suojuksen alla. Ei ollut joten siinä sitä sitten säätelin yöllä parempaan paikkaan. Se on sellainen vajaan 100kg painoinen säilöheinäpaali, joka on vuohiaitauksessa.

Vuohilla on nyt taas ”uudet tilat”. Elikkä vuohitalo, jossa alunperin olivat on taas niiden käytössä. Siinä on nyt 180cm korkea rauta-aita ympärillä (60 metriä aitaa). Ihan kivankokoinen aitaus ja on kiviäkin, jossa kiipeillä. Farmariaita ei montaa kuukautta kestänyt kun sen reilu 2v sitten ostin. Sitten vuosi sitten ostin sähköpaimenen & nauhat ja vuohet ottivat yhdet säkärit ja juoksivat aidan läpi.

Koirien rauta-aita niitä on ainoastaan pitänyt ja nyt sitten hankin sitä lisää.

Itse asutus on nyt ”kaksikerroksinen” eli Lumikki mahtuu hyvin seisomaan alakerrassa ja Hilla & Nuppu pääsevät olkipaalien avulla hypäämään yläkertaan. Jos siis Lumikille sopii. Se oli tuossa yhtenä toisena sateisena päivänä ovensuulla estäen muiden sisääntuloa ja sai sen jälkeen viettää pari yötä koira-aitauksessa leikkimökissä. Se vähän lepytti äksyä naista. Viime yönä nimittäin kaikki kolme ”mahtuivat” samaan sisätilaan. Muutos tuohon vuohitilaan on myös se, että nyt se on eristety. Eristykseen on käytetty olkea, joten halvaksi tuli. Esim. koirien leikkimökki on eristetty finformilla ja vaikka tila on pieni, niin tuli kalliiksi. Ehdotuksen teki Eddien veljen omista Englannista ja laittoi linkkejä olkieristykseen. Myöhemmin selvisi, että sitä käytetään myös Suomessa. Vuohitalon eristys maksoi vajaan 5 euroa.

Lisäksi maalasin vuohitalon sisätilat sinisellä kun se kuulemma hillitsee lentävää kalustoa kuten kärpäsiä.

Eilen sunnuntaina oli vielä hieno ilma lenkkeillä ja mukana oli merkintänauhaa, että vähän saa uutta polkua alkaa tallaamaan.

Sunnuntai lenkillä

Satunnaisia poimintoja

Koiran sänky

Bongasin yhdestä blogista aivan ihanan kauniin koiran sängyn. Tuollaisen kun saisi! Pojat eivät ole moksiskaan moisesta, niillä maskuliinisuus kestää omistajan sisusutusinnostuksen. Blogin kirjoittaja kertoi löytäneensä

Lue lisää »

Lounasaika

Teen tänään töitä kotona ja ajattelin paistaa jauhelihan (400 g). Se oli tuossa liedella ja tulin hetkeksi tähän PC:n äärelle. Kun menin takaisin oli jauheliha

Lue lisää »

Gallup testi

Kunhan testailen miten tällainen toimii. Klikatkaa sopivaa vaihtoehtoa 🙂 #poll { display: table; color: rgb(100,149,237); font-weight: bold; }#poll a { color: rgb(220,020,060); text-decoration: none; font-weight:

Lue lisää »
Scroll to Top