Rumaa

Niin rumaa joidenkin flattien esitystapa. Katsoin juuri yhden näyttelyn kuvia ja joidenkin koirien esittämistavan näkeminen tekee ihan oikeasti pahaa.

Hihnasta vedetään päätä ylöspäin. Onko ihan oikeasti pakko?

Tony ihmetteli tuota samaa kun oli täällä kylässä + lisäksi sitä, että hyvärakenteisia koiria esitetään lanteeseen laskevassa muodossa, jolloin tulee setterimäinen vaikutelma.

Tätäkö muka halutaan?

Tuomarit voisivat myös kiinnittää tähän enemmän huomiota. Yksi norjalainen tuomari puuttuikin tähän pari vuotta sitten ja vaati kaikkia laskemaan taluttumen hihnaa esittäessään flattia.

Yksi asia mistä myös kuulin ihmettelyä on flatin etumuksen trimaaminen. Sitä voidaan siistiä, mutta sen tarkoitus on siinä kuitenkin olla.

Lukekaa Flattiviesti 1/2009 Heinosen Riitan käännös ”Flattimaailman leidit lavalla – kokeneet englantilaiset kasvattajatuomarit saavat puheenvuoron”. Englanniksi aiheen löydät täältä.

Lyhykäisyydessään: flatti ei ole näyttelykoira, se ei ole setteri, sitä ei tarvitse kuristaa näyttelyssä hihnalla saadakseen päätä liian ylös, eikä sitä tarvitse trimmata liikaa. Flatin ei kuulu olla ”näyttävä”.

Ja sitten: esittäkää flatit niille kuuluvalla arvollaan. Tai hankkikaa se setteri.

Satunnaisia poimintoja

Treeniä

Kävin torstaina hakemassa Bodomilta 2 lokkia ja 2 varista. Menin samalla reissulla Ellan kanssa niillä treenaamaan vaikka riistat olivat jäisiä. Ella ei riistoista ollut niin

Lue lisää »

Kaikki hyvin ja rauha maassa

Nyt on kulunut viikko Ellan sairastumisesta. Kuten otsikkokin kertoo, niin kaikki on hyvin. Ella on ollut oireeton ja pirteä. Tosin varoitettiin, että tuon lääkityksen takia

Lue lisää »
Scroll to Top