Puut pakenevat

Kävimme eilen pitkästä aikaa ”normimetsässä”. Autolla luonnollisesti. Satoi sen verran, että ajattelin siellä olevan rauhallista.

Vain yksi työmies siellä olikin, normaalisti ei ketään varsinkaan pimenevään aikaan.

Pari viikkoa meni auton kanssa säädellessä (simahti) ja sitä ennen kävimme vähän kauempana metsässä useasti. On varmaan vierähtänyt reilu kuukausi edellisestä kerrasta ”normimetsässä”.

Mikä muutos siellä olikaan tapahtunut!

Paljon oli puuta kaadettu ja harvennettu. Saas nähdä tunteeko metsää enää kun taas jossain vaiheessa pääsee sinne kunnolla kävellen. Nyt menemme vain hiekkateitä pitkin autolla. Mutta siitä huolimatta muutos oli suuri.

Koirat olivat kuitenkin innoissaan ”vanhasta tutusta metsästä”. Ne piti uittaa sen jälkeen kun olivat niin mutaisia. Työkoneet metsässä = kuraa.

Tänään suuntana taas metsäosuus kauemmalla. Siellä ei ole yhtä kuraista eikä työmiehiä & -koneita liikkeellä.

Ihanaa kun koiria pääsee lenkittämään, vaikkakin autolla.

metsää

Satunnaisia poimintoja

Sekalaista shittiä

Elämä taitaa sujua samaan malliin kun ei tänne saa kirjoitettu. Ei viitsi itseään toistaa. Lenkillä käydään ja samalla ajoittain treenataan (pentudami mukana taskussa), välillä vuohet

Lue lisää »
metsä

Caveman

[:fi]Sunnuntai lenkillä koirat innostuivat kalliolla. Sitä jatkui jonkin aikaa ja otin kameran esille (silloin jo vähän rauhallisempi tutkiminen). Lopussa Alfie vierä yrittää änkeytyä koloon. Piti estellä,

Lue lisää »

Matkasuunnitelmia

Soitin tänään Englantiin ja sovimme lisää asioita matkaani ja pentuun liittyen. Vielä soitan kerran ennen matkaa ja sovimme loput asiat (kuten tarkka saapumisaika juna-asemalle jne).

Lue lisää »
Scroll to Top