Käytiin taas koirien kanssa potkukelkkaretkellä (tai siis Maasturin kanssa).
Aivan mahtavaa päästä ilman hevosvoimia kulkemaan metsässä! Puoli vuotta melkein ehti mennä ennen kuin pääsi omin voimin (potkukelkan avustamana) metsään. Tuli mieleen, että potkupyörä voisi myös olla hyvä vaikka fillaritkin tietty toimivat (kun lumetonta).
Yhdessä kohtaa lenkkiä oli vielä virtaava vettäkin. Siinä nopeasti mietin, että ompas kiva kun potkiksella pääsen tukevasti sen ylikin. Pääsinpä hyvinkin, mutta mitä tapahtuu potkukelkan suksipohjille kun ovat olleet pakkasessa (-10C) kosketuksessa veteen…? Eipä tullu siinä alkuriemulta mieleen, mutta julma totuus selvisi nopeasti kyllä. Kelkka ei kulkenut. Pariin otteeseen pohjia raaputtelin puiden oksilla irti jäästä, mutta osaksi jäi. Loppumatka sitten suurimmaksi osaksi kävellen, mutta hyvää sekin teki. Alamäet sitten olivatkin ihan sopivaa jähmeää vauhtia eikä tarvinut edes jarruttaa eikä pelätä.
Lenkille lähtiessä huomasin jo pihalla veriset pissat. Oli sen varran ”korkealla” että ei voinut olla Minnie (juoksuthan sillä on tulleet kerran vuodessa maaliskuussa). Toiset veripissit olivat auton lähettyvillä ja mietin kumpi pojista se voisi olla. Jostain syystä (en tiedä miksi) oli sellainen tunne, että Alfie. Lenkillä sitten Eddie pissi ensin ja meikä meni katsomaan hienoa keltaista vanaa. Sitten Alfie pissi ja punaista tuli. Sama meno jatkui lenkillä, mutta takaisin tullessa veri alkoi onneksi pisusta vähetä.
Vihdin kunnan eläinlääkäripalvelut taas toimivat loistavasti. Pari soittoa ja sain päivystävän eläinlääkärin kiinni. Vanha tuttu, joka paikkasi viime heinäkuussa Minnietä ja muistikin minut (polven vuoksi, en päässyt portaita alas). Kirjoitti Alfielle antibiootit (Rilexine) apteekkin, joka soittaessa oli vielä tunnin auki. Alfiella myös silmät olivat punaiset ja olin niitä pari päivää suolaliuksella huuhdellut ja saimme sitten silmätulehdukseenkin samalla salvan (Oftan Chlora). Hyvä niin kun olin miettinyt, että viim. torstaina (1. arkipäivä joulun jälkeen) pitäisi niistä soitella jos ei asetu.
Ehdin apteekkin vajaa puoli tuntia ennen sulkemista ja Alfiekin sai ensimmäisen satsin lääkitystä. Yökyöpeleitä kun ollaan, niin seuraava sitten ennen nukkumaanmenoa.
Ihanaa kun kaikki jotenkin järjestyy: pääsee metsään kulkemaan kiitos ”Maasturin” ja Alfie sai niin helposti lääkkeet. Lisää tätä.
