Kävimme eilen(kin) rannalla tuossa vieressä pyöräillen. Kunto on kasvanut viime kerrasta sen verran, että sekä meno- että tulomatka sujui 🙂 Jopa pitkän ylämäen jaksoin vetää molempia koiria.
Rannalla laiturin luona olin ihan törkeästi sontaa. Joku oli ilmeisesti suuren koiralaumansa kanssa käynyt siellä vaivautumatta korjaamaan jätöksiä ja ihan oikeasti niitä oli paljon! Hyvä kun laiturille pääsi ilman astumatta *kaan.
Alan pikkuhiljaa ymmärtää ihmisiä, jotka valittavat koirista. Omiani olen pyrkinyt pitämään niin, ettei sanomista pahemmin tule (lukuunottamatta sitä, että pidän niitä metsässä vapaana ja täällä pk-seudulla siitä usein tulee sanomista kun ihmisillä ilmeisesti on herkät silmät, vaikka vain ainoastaan näkevät ne vapaana ilman muuta häiriötekijää). Jos tötterö tulee väärään paikkaan, niin potkin sen ainakin piiloon. Tosin metsässä on se hyvä puoli, että voi jättää. Taloyhtiön pihalta korjaan aina. Muutoinkin tienvarsilta olen silloin tällöin potkinut toisten sontaa ojiin kun tiedän herkkänahkaisten saavan sen näkemisestä reaktioita. Ihmettelen vain, että onko joillain todellakin niin vaikeaa korjata oman koiransa sonnat pois tai edes piilottaa potkimalla syrjään sopimattomasta paikasta?
Ihan oikeasti se kohta ennen laituria oli todella törkeän näköinen. Kuinka joku kehtasi jättää sen sellaisen näköiseksi? Koirankakkaroskis oli siinä rannan vieressä. Sinne sitten vein painavan muovikassillisen koiransontaa. Olisi kyllä ollut ko. koirien omistajan oma homma. Yksi toinenkin nainen rannalla ihmetteli tuota määrää.
On meidän kaikkien etu korjata sonnat pois sopimattomasta paikasta. Koiranvihaajia on jo ihan tarpeeksi eikä heille tarvitse antaa turhaan syytä meuhkata.
