Pirttis

Torstai aamu oli jo vähän viileämpi kuin aikaisemmat päivät. Kävin naapurin + nuorten koirien kanssa Pirttiksessä. Meidän molempien vanhemmat koirat jäivät kotiin. Teimme tunnin lenkin ja koirat pääsivät myös uimaan.

Pupua en vielä ole onnistunut löytämään. Pitää varmaan alkaa katsomaan tiensivuja ”sillä silmällä” josko löytyisi siihen hiljattain matkansa päättäneen yksilön. Ellalla on mennyt treenit ihan hyvin viimeksi, joten en viitsi sitä nyt liialla treenaamisella pilata. Haluaisin vain varmistaa, että kokeissa pupu kelpaisi eikä tulisi nollaa sen takia.

Illalla oli tarkoitus mennä vielä uittamaan koiria, jotta vanhuskin (12-v) pääsisi lenkille, mutta se reissu jäi tekemättä.

Onneksi on tuota pihaa missä voi temmeltää.

Satunnaisia poimintoja

Eilen tähän aikaan

Eilen tähän aikaan Ella vielä oli vierelläni.Eilen tähän aikaan Ella heilutti häntäänsä.Eilen tähän aikaan sain vielä silittää Ellaa.Eilen tähän aikaan Ella nuoli nyyneleeni pois.Eilen tähän

Lue lisää »

Reeniä

Viikon aikana tuli treenattua pari kertaa. Varista tarjosin koko poppoolle ja Alfieta lukuunottamatta sujui. Minnie 3 kk jo noutaa ja palautta varista. Hyvä tyttö. Lauantaina

Lue lisää »

Ellan tietoja

On tässä blogissa se hyvä puoli, että täältä sain Ellan juoksut ylös. Olin unohtanut merkitä ne Ellan terveyskorttiin. Piti selvittää koska voisi sitä lonkkakuvausta alkaa

Lue lisää »
Scroll to Top