Ostettu rauha

Kävin eilen pitkästä aikaa kaupan lihatiskiltä ostamassa luita. Sieltä kun saa koirien mielestä sitä parasta herkku luuta. Kaupassa vielä leikkaavat pyyntöjen mukaisiksi paloiksi. Ostin ison möhkäleen, josta leikattii eri kokoisia paloja yht. 6 kpl ja hinta oli 1.51 euroa. Todella halpaa verrattuna ”valmisluihin”, jotka eivät ole läheskään yhtä herkullisia.

Keitin luita kun sekä seniorin että juniorin massut tuskin tällä hetkellä kestäisivät niitä raakoina. Sitten kun Eddie on iso poika, niin saa raakanakin. Niki myöskään ei enää vanhoilla päivillään kestä sitä raakana.

Sitten kun olin keittänyt niitä ja ne olivat jäähtyneet, saivat koirat molemmat oman palansa. Ihana rauha sen jälkeen! 😉 Sai rauhassa katsella tv:tä eikä kukaan ”hyökännyt torahampailla”. Pari tuntia meni koirilla omaan luuhunsa.

Aamulla kävin pari kertaa koiria päästämässä pissille ja sitten takaisin sänkyyn. Ei mitään tajua ajasta. Sitten soi puhelin ja menin vastaamaan. Kaverini Outi siellä soitteli ja kysyi että ei kai vain herättänyt. Katsoin kelloa ja se oli 11.45! Näin se loma alkaa. Nukutaan rästit pois, varsinkin kun nyt koirat sen sallivat = olivat itse väsyneitä luiden järsimisestä.

Aurinko paistaa ja on lämmintä. Voisi käydä uittamassa koirat jossain välissä. Ajattelin myös nurmikolle hakea vielä pari säkillistä lisää multaa, nyt kun se suihkuttamisen jälkeen on vähän painunut lisää kasaan. Mutta otetaanpa rennosti 🙂

Ostettu rauha 1 Ostettu rauha

Ai niin… käykääpä katsomassa miten kaunis kuva.

Satunnaisia poimintoja

Torstai

Heräsin 6 aikoihin ja syötin kaikki koirat. Sitten pääsin takaisin nukkumaan kun Eddie & Alfi leikkivät keskenään kunnes heitäkin alkaa nukuttamaan. Kun sitten heräsin myöhemmin

Lue lisää »

Kangashäkki v2

Tutkin noita kangashäkkejä ja edellisessä postauksessa olin juuri löytänyt i-sarjan. Kun vähän syvennyin enemmän, niin ilmeisesti hivenen kallimmassa n-sarjassa on puolensa (aluksi en nähnyt näissä

Lue lisää »

Koiranruokaa

Kävin tänään hakemassa pojille taas ruokaa kun vanha pussukka on melkein tyhjä. Kaupassa huomasin, että ruuan hinta oli noussut. Myyjäkin kertoi, että RC on korottanut

Lue lisää »
Scroll to Top