Nikillä oli tänään osteopaatin käsittely. Aluksi kävimme läpi Nikin nykyiset/entiset sairaudet ja loukkaantumiset. Niitä ei paljon ollut. Nikin nykyinen ”sairaushan” on vanhenemisen myötä tullut keuhkoputkien rappeutuminen, minkä takia hän ajoittain yskii (tutkittu ja todettu ultralla). Loukkaantumisia ei ollut. Lonkatkin olivat kuvattaessa molemmat A:ta, kyynernivelet 0/0 ja polvet 0/0.
Sitten Niki laitettiin lattialle makaamaan alustan päälle ja osteopaatti kävi runkoa läpi. Selästä löytyi ongelmakohta, jota lähdettiin hoitamaan. Samoin oikea puoli oli jäykempi kuin vasen puoli (siis kokonaisuudessaan). Etuosalla Niki oli kompensoinut takaosan liikkeita, johtuen selän yhden kohdan jäykkyydestä. Tämä heijastui takalikkeisiin ja siihen, ettei Niki oikein venytellyt takajalkojaan. Samasta syystä johtui ”tökkönä” seisominen, eli että jalat olivat suoraan alla eikä hieman takana.
Käsittely kesti reilut puoli tuntia.
Seuraava aika on ensi kuun alussa.
Katsotaan miten alkaa vaikuttaa. Hoidosta Niki ainakin nautti.