Oh deer – voi peura

Oh deer - voi peura 1 Oh deer - voi peuraOlemme suunnanneet päivittäin tyttöjen kanssa Myllikselle. Kuin myös tänään. Viime metreillä tullessamme autolla paikalle, kaksi peuraa juoksi tien yli. Pääsimme vähän matkaa ajamaan siinä melkein vierellä ja kerroin koirille, että katsokaa nyt. Ja Ellahan katseli hyvinkin kiinnostuneena.

Ajoin auton parkkiin ja pääsin koirat ulos, mutta peurat olivat menneet jo menojaan. Tytöt eivät edes näyttäneet haistelevan maastoa erityisemmin.

Kävimme lenkillä ja matkan varrella perinteiset kolme uintipaikkaa.

Niki pääsi sitten autoon ja otin lyhyet sulkeiset Ellan kanssa: sivulla seuraamista, pysähtymistä, kääntyilyä etc. Kun se meni sujuvasti, niin jätin Ellan paikalleen istumaan ja hain dummyn autosta. Sitten dummy kainalossa jatkoimme samaa ja Ellan piti keskittyä tottelemaan vaikka dummy oli siinä häiriönä. Kun se meni hyvin, niin sitten heitin dummyn ja Ella pääsi hihnassa sitä hakemaan (eli lyhyt matka). Sitten se sai kantaa sitä suussaan ja seurata. Lopuksi vielä laiton dummyn maahan ja kiersimme sitä tai ohittelimme eikä Ella saanut rynnätä sen luokse vaan sen piti keskittyä seuraamaan.

Tämä kaikki perustreeni sen vuoksi, että kun viimeksi treenasimme niin Ellalla oli vaikeuksia palautusten kanssa. Jäi dummyn kanssa eikä halunnut palauttaa ennen kuin hain toisen dummyn ja heitin sen vastakakaiseen suuntaan, niin että se joutui ohittamaan minut. Näin sain siltä dummyn takaisin ja se läheti hakemaan sitä toista dummyä. Sama ongelma ja heitin taas dummyn vastakkaiseen suuntaan.

Totesin, että nyt palaamme ihan perusharjoituksiin ja jatkamme vasta kun ne sujuvat hyvin.

Vatsapuolesta sen verran, että nyt Ellan kyykistely on vähäntynyt ehkä puolella (ennen n. 8 nyt n. 3-4). Tämän kirjoitin sen vuoksi, että voin itse myöhemmin tarkistaa päivämääriä jos on tarvetta.

Satunnaisia poimintoja

Lomalta

Palasin viime yönä Monte Rosalta. Alpeilla oli hyvin lunta ja aurinkokin paistoi. Alfie oli kotona kun äitini asusteli täällä lomani aikana. Eddie taasen oli Tiiun

Lue lisää »

Flatit filmitähtinä

Videoklipsit jatkuvat…Eilen tosiaan jäivätkin pahaan paikkaan. Ikään kuin juoni jäi kesken. No, nyt jatkuu tämä suuri jännitysnäytelmä flatit jäällä. Lisää: Nämä on kuvattu ihan tavallisella

Lue lisää »

Intestinal

Kävin ruokatauolla eläinlääkäriasemalla ja ostin 2kg säkin Intestinal ruokaa Ellalle. Hintaa tuolla 2kg:n säkillä oli 18 euroa. Seuraava koko 7.5kg olisi ollut yli 50 euroa

Lue lisää »
Scroll to Top