Kävin uittamassa koirat tuossa lähijärvessä. Ihan autolla mentiin se muutama sata metriä. Innostuin siinä kerran heittämään Nikille pentudummyä ja Niki haki reippaasti.

Takaisin tullessa kävi sellainen rutina, että mietin mahtoiko dummystä jäädä mitään jäljelle. Sitten samalla kun otin Nikiltä dummy pois, niin heitin toisen kaislikkoon siihen jonkin matkan päähän (meni vähän pitemmälle kuin oli tarkoitus). Niki ymmärsi liikkeistäni, että heitin dummyn mutta kun hän samalla palautti, niin ei hahmottanut minne se tarkalleen meni.

Siinä ei sitten auttanut kuin alkaa ohjaamaan. Haasteellista, sillä Nikin kuulo ja näkö eivät ole ihan parhaita. Niki meni dummyn läheltä mutta ei hahmottanut. Sitten heitin sen toisenkin dummyn siihen toisen viereen, jotta Niki havaitsisi loiskauksen. No, ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan ja sitten oli kaksi pentudummyä kaislikon tienoilla.

Nyt sitten oli pakko yrittää pelkkää ohjausta ja uskokaa tai älkää, niin Niki otti ohjausta. Se selvästi tsemppasi ja jonkin aikaa huudettuani sille ohjeita käsimerkkien kanssa, dummy lyötyi!!! Siis se toinen.

Toisen dummyn kanssa emme enää onnistuneet, mutta onneksi kaksi lyhytkarvista saksanseisojaa naapurista tulivat paikalle ja toinen haki dummyn kun omistaja heitti dummyn viereen tarpeeksi ison kiven. Loiskahdus auttoi siis.

Mutta vähänkös olin ylpeä ja onnellinen Nikistä, joka 14-vuoden ja 3 kuukauden iässä vielä noutaa kaislikosta ohjauksella dummyn! Hyvä Niki!

Ne pentudummyt olivat alunperin Eddielle, mutta menihän se näinkin 😉

Pääsihän Eddie katsomaan miten homma hoidetaan ja polskimaan vedessä.