Näyttely- vai käyttölinjainen

Kävin tänään ostamassa pojille lisää ruokaa. Samalla mietin josko ostaisi vähän vahvempaa kun nykyisen kanssa olen joutunut nostamaan ruokamääriä.

Myyjä tuli siihen paikalle kun vertailin maintenance ja performance säkkien ravintosisältöä. Aloimme juttelemaan ja hän kysyi mitä koiria minulla on. Kerroin, että sileäkarvaisia noutajia ja sitten hän kertoi että hänen kaverillaan on käyttölinjainen flatti. Tähän vastasin, että mahtaakohan hän sekoittaa nyt sileäkarvaiset labbiksiin. Ei hän ollut.

Missä välissä flatit ovat jakautuneet näyttely- ja käyttölinjaisiin? Olenko nukkunut? Tiedän kyllä ikuisen käy/näy väännön, mutta vielä toistaiseksi luulin flattien olevan dual purpose koiria.

Yritin kyllä myyjällekin hämmennyksessäni selittää etten tiennytkään, että flatit ovat jo jaoteltu näin. Hän vastasi, että ”niin, ne näyttelylinjaiset ovat leveämpi selkäisiä”. Sitten tuli Lahden näyttelyn junnuluokka mieleen….  Tuo traumaattisen kokemuksen näyttely, jonka jälkeen olen jopa painajaisia nähnyt (näin unta, että molemmat pojat jäivät ikuisesti pienen kokoisiksi).

Eli voisiko joku ystävällinen valaista meikäläistä: joko flatit ovat myös käyttö- tai näyttelylinjaisia?

:-O

Satunnaisia poimintoja

Elämä voittaa

Otto vaikuttaa taas olevan kunnossa. Eilen illalla se tuli tänne tohkeissaan. Olin jo vähän aikaa ehtinyt miettimään, että missä se on kun en ollut sitä

Lue lisää »

Leukojen lonksutus

Muutama päivä sitten huomasin, että Alfilla ajoittain (harvoin) leuat lonksuivat. Ihmettelin mistä johtuu. Tänään se sitten taas tapahtui ja soitin yhdelle kaverilleni & kasvattajalle ja

Lue lisää »

Latua

Lauantaina hiihdettiin, samoin sunnuntaina. Maanantaina ei hiihdetty, mutta tiistaina taas hiihdettiin. Päätarkoituksena tälle postaukselle on tarkistaa rss nopeus eikä hiihto, mutta kun jotain piti keksiä

Lue lisää »
Scroll to Top