Minnie – synttärit 11v

Minnie täytti 13.10. kunnioitettavat 11 vuotta, joka on flatille hyvä saavutus.

Lenkkeily

Päivittäiset lenkit sujuvat hyvin ja tunti metsässä piristää niin kehoa kuin mieltä. Lenkille lähtötilanteet ovat flattimaiseen tapaa riehakkaita, myös hänelle.

Kakku

Kävin taas hakemassa 1kg jauhelihapakkausen, jonka kaadoin laitaselle. Päälle turkkilaista jugurttia ja vähän kissanruokaa päälle kun kuitenkin sen verran isosti juhlittiin.

Vähän vaati suostuttelua sen lautaselta syöminen, sillä moinen asia yleensä ei ole sallittua. Voi ilman mitään ”käskytystä” jättää oman lautasen vaikka sohvalle vahtimatta. Kun palaan, se on siinä edelleenkin koskemattomana.

Kuvaustilanteessa ei katsottu kakkuun päin ollenkaan.

Minnie 11v kakku

 

Kiitollisuus

Olen todella kiitollinen, että olen saanut pitää tätä ihanaa koiraan tähän asti. Toivottavasti yhteistä aikaa on vielä jäljellä pitään.

Ohessa rautarouvan tyylinäyte synttärilenkiltä. Hyvä kun omistaja perässä pysyy. Jos ei näy niin suora linkki tässä.

Satunnaisia poimintoja

Peura, osa 2.

Kun tulimme tyttöjen kanssa lenkiltä, niin kaksi autoa oli matkalla pysähtyneenä vastaantulevalla kaistalla ja toinen auto oli peräpää menosuuntaan. Miehet olivat autojen takana. Muistin heti

Lue lisää »

Eddie kadoksissa

Eddie pääsi uudesta viritetystä aidasta huolimatta omille teilleen. Nyt se on jossain vaikeammassa paikassa! En löytänyt kun Alfien kanssa etsin sitä. Autolla olen kahdesti käynyt

Lue lisää »