Mahtava keli

On ollut niin ”mahtavat” kelit, että ei paljon mitään ole viitsinyt tehdä. Koirien kanssa tietty on käyty lenkillä ja vielä maanantai-iltana se oli mukavaa. Lumi valaisi kulkua eikä tarvinut laittaa otsalamppua päälle kuin pimeimmässä kohdassa.

Viime viikonloppuna (lauantaina) pojat kävivät tiluksilla. Joskus aikaisemmin mainitsin projektista, joka on vienyt aikaa. Eli olen ostanut tontin ja siihen liittyvät asiat ovat pitäneet kiireisenä. Onhan se kivaa kun pojilla on kohta iso tontti missä telmiä.

Pojat “tiluksilla” tyttöseurassa.

Eddie on tällä viikolla jo antanut tutkia hampaitaankin. Yleensä se on rimpuillut vastaan. Alfielta on saanut tutkia hampaat, silmät, korvat ja leikata kynnet, mutta Eddie on pistänyt vastaan. Nyt ilmeisesti tilanne vähän paranee.

Sunnuntaina on Messarissa flattikehä, jota ehkä menen katsomaan. Nähdään siellä, jos nähdään 🙂

Satunnaisia poimintoja

Punkki

Kevään ensimmäinen punkki on sitten löydetty ja irrotettu. Alfien silmäkulman lähellä oli pieni ”rähmä”, jonka yritin pyyhkäistä, mutta eipäs onnistunutkaan. Sitten pinseteillä irrotin sen. Nyt

Lue lisää »

Myllis

Oltiin taas tiistainakin Mylliksellä lenkillä. Säästyypähän pahimmilta kurilta. Lumi oli todella paljon taas sulanut ja nyt lenkkeily oli helpompaa. Niki tuli edelleenkin ihan tohkeissaan mukana

Lue lisää »

Asiaa

Kiva kun yhden jutun takia ruksin templatessa vaihtoehdon ”Expand Widget”. Sen jälkeen ei kommentoinnit toimi ja nyt ei pääse laittamaan otsikkoakaan, ”title”. Tulee alasvetovalikko, josta

Lue lisää »
Scroll to Top