Lonkkakuvauksessa

Ella oli tänään Skutilla lonkkakuvissa. Skutihan aikoinaan antoi lausuntoja Kennelliitolla ja Nikikin kävi hänen kuvattavanaan aikoinaan.

Aluksi tutkittiin polvet ja Ella sai puhtaat nollat. Sitten otettiin kyynär -kuvat ja sen jälkeen lonkat. Saimme siinä odotella hetken Ellan edelleen vedellessä sikeitä ”kaukalossa”. Hetken päästä Skuti tuli kuvien kanssa takaisin ja sanoi, että lonkat ovat A’t mutta kuvat voisivat olla suoremmin edestä otetut (varmuuden vuoksi). Sitten otimme uudestaan lonkat.

Skuti sanoi, että kyynärnivelet olivat 0/0 ja lonkat A/A. Polvet olivat siis 0/0.

Kuvat lähtevät vielä Kennelliittoon lausunnolle, mutta luotan kyllä Skutin ”lausuntoon”. Jos ne tulevat Kennelliitosta jonain muina, niin pidän Skutin lausuntoa henkilökohtaisesti pätevämpänä.

Kotimatkalla soitin Merjalle kun oli pakko päästä ”tuulettamaan” ja tuntui että melkein pakahtuu onnesta.

Nyt vielä soitan Marylle ja kerron hyvä uutiset. Ella tuossa vetelee edelleenkin sikeitä sängyn alla. Välillä kuuluu kun häntä hakkaa lattiaan, mutta taitaa olla aika hyvin muissa maailmoissa vielä.
…. Ja juuri kun sain tuon kirjoitettua, niin sieltä kömmittiin ylös. Sain sitten otettua Ellasta pari kuvaakin juhlistaaksemme tätä suurta päivää 😉

Olin jo unohtanut millaisessa kunnossa koira on tuon jälkeen. Ella veteli sikeitä todella hienosti ja sitä piti käsiä yhteenlyömällä (ääni) herätellä ylös sen jälkeen kun olin maksanut. Sitten kävelimme vähän pihalla ja Ella veteli hienosti siksakkia; vähän kuin pienessä sievässä.

Ohessa englanninkielinen selostus perinnöllisistä ongelmista, mm. lonkat (hip dysplasia):
http://www.flatcoat.com/health.htm

Jostain syystä kuvan laittaminen ei onnistu. Vaikuttaisi ihan kuin kaikki olisi ok, mutta kuva vaan ei tule tähän. No, kuva löytyy täältä.

Satunnaisia poimintoja

Leevi kissa
kissa

Kissatappelu

[:fi]Leevin aluksi harmittomaksi näyttävä nirhauma, olikin tulehtunut.[:en]Leevi had a little wound in his head and it did not heal by itself.[:]

Lue lisää »

Ellan hiihtoreissu

Ajattelin antaa Ellalle kunnon kyydit ja otin se mukaan hiihtoreissulle sunnuntaina. No, eipä tuota hiihtokokemusta ole aikoihin kertynyt itsellekkään, mutta positiivisesti ajattelin, että vauhti on

Lue lisää »

Synttäri aamu

Aamu alkoi ”Sä kasvoit neito kaunoinen” -laululla. Taloyhtiömme puheenjohtaja oli nostanut lipun salkoon Nikin syntymäpäivän kunniaksi. Tuo kuvan liputuskuva on ihan oikeasti juuri otettu taloyhtiömme

Lue lisää »
Scroll to Top