Koiranelämää

Tämä on kopioitu FaceBookista, mutta se oli sen verran hyvää asiaa että laitan tämän tänne ”parempaan säilöön”:

NÄKEMYS KOIRAN TARKOITUKSESTA

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä Irlanninsusikoiraa.
Koiran omistajat, pariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä.

Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani. Pikkupoika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen.

Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin poika sanoi: ”Minä tiedän miksi”.
Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan.

Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi: ”Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään.”

Illalla laadin listan siitä, mitä ihmiset voivat oppia koiralta:
* Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään
* Älä koskaan kieltäydy huviajelusta
* Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa hurmiota
* Ota nokosia
* Venyttele ennen ylösnousua
* Juokse, telmi ja leiki päivittäin
* Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua
* Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää
* Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella
* kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile varjoisan puun katveessa
* Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi
* Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta ilosta
* Ole uskollinen
* Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet
* Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen
* Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise hellävaraisesti
* NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ!

Päikkärit

Satunnaisia poimintoja

Lenkkiä & turkkia

Ellan ensimmäinen pyöräreissu taisi olla sille ihan piece of cake. Normaalistihan olemme Mylliksellä tunnin lenkillä ja tuona aikana Ella juoksee pitkin metsää koko ajan. Kyllä

Lue lisää »

Heijastinliivit

Olin töissä näyttelyssä sunnuntaina ja ostin siellä koirille lisää heijastinliivejä. Pojathan saivat sellaiset Liperin pukilta muutama vuosi sitten ja nyt ostin Minnielle omansa + varaliivin.

Lue lisää »

Ohi on!

Nimittäin Minnien juoksu. Se ensimmäinen. Tietty samaan saumaan osui koko viikon workshoppi töissä. Lähtö 7.45 ja paluu 18.30. Jetta & pojat kävivät maanantaina kun silloin

Lue lisää »
Scroll to Top