Joulun haikeutta

Kävin Nikin kanssa taas Nuuksiossa lenkillä. Tapasimme myös Colliet taas pikaisesti.

Loppumatkasta näin hautakynttilän palamassa parin kiven kohdalla. Minnin hauta oli siinä. Omistajat hautasivat sen sinne, koska Minni rakasti niin noita maastoja. Minnin lähdöstä on jo muutama vuosi aikaa, mutta eihän sitä koiraa helposti unohdeta.
Ohittaessani paikan tuli tippa linssiin sillä Ellan haudalla äitini polttaa hautakynttilää. Huomenna menen sinne joulun viettoon ja minulla on lasinen kynttilä Ellan ja Miran haudalle. Surullista.

Sain tänään kuulla lisää surullisia uutisia. Flattikasvattajalta oli susi vienyt 4 kk:n ikäisen bassetin. Aivan hirveää!

Toivottavasti vuosi 2007 olisi onnellisempi kuin 2006.

Satunnaisia poimintoja

Treeniä

Kävin torstaina hakemassa Bodomilta 2 lokkia ja 2 varista. Menin samalla reissulla Ellan kanssa niillä treenaamaan vaikka riistat olivat jäisiä. Ella ei riistoista ollut niin

Lue lisää »

Neitsytmatka

Kävin eilen illalla kylässä kaverillani pyörällä ja Ella pääsi mukaan. Tämä oli siis Ellan ensimmäinen pyöräilykerta. Hänhän täyttää kesäkuun lopulla 2 vuotta, joten varmaan ihan

Lue lisää »

Tuoretta

Aloitin karppauksen reilu vuosi sitten. Se oli hyvä päätös, koska sitä myötä on tullut syötyä terveellisemmin: paljon marjoja, kasviksia ym tuoretta. Lisäksi einekset ovat jääneet

Lue lisää »
Scroll to Top