[:fi]Alfie kävi tiistaina housu ostoksilla. Sai olla mallina kummallekin pojalle.
Pojilla on ollut poikahousut siitä asti kun Minnie tuli, kun transsissa saattaa lorahtaa lattialle. Juoksun aikoihin siis.
Nyt sitten nuo housut eivät ole enää ihan yhtä hyvin toimineet. Eddiellä varsinkin vehje helposti huljahtaa housujen ulkopuolelle. Ilmeisesti runko muuttunut sitten niiden hankinnan.
Käytiin siis testaamassa muita.
Löysimme kahdet letkun piilottajat, jotka lähtivät mukaan. Alfien ruisku pysyi siellä sisällä. Tosin malliltaan kevyemmät kuin varsinaiset housut, mutta tuntuivat nyt jotenkuten toimivan kun poikahousut eivät enää sitä tehneet.
Kotona sitten taas sama ongelma kuin noiden nykyisten kanssa: eivät toimineet Eddielle. Ei kumpainenkaan. Josko toisen saisi palautettua ja hankittua toimivan tilalle. Ei tullut mieleen, että olisi sen Eddien voinut ottaa mukaan ostoksille. Eikä tullut mieleen, että kun Alfielle toimii, niin ei sitten toimi millään Eddielle.
Alfielle jää Hurtan merkkaussuoja. Se on materiaaliltaan kivempi kuin Janutexin poikapöksyt. Nämä molemmat pyörivät Eddien päällä. Kuitenkin Eddie on tuosta kohtaa rungosta paksumpi kuin Alfie, joten en ymmärrä miksi pyörii. Alfiella ne eivät kumpainenkaan pyöri, vaikka sillä on Eddietä kapeampi vyötärö. Edelliset poikahousut Eddiellä eivät enää aina yltäneet letkuun asti, joten jotain uutta pitäisi löytää ja mielellään heti. Täällä on sen verran merkkailtu.
Hanie tuoksuu hyvälle, mutta ei ole vielä aloittanut juoksua. Alfie huomaa asiat ensimmäisenä ja Eddie aktivoituu vasta juoksun parhaimpina päivinä. Paitsi nyt. Nyt kumpainenkin tuoksuttelee Hanieta ja jalka nousee – jopa sisällä.
Eddielle pitäisi hankkia yhtä kokoa nykyistä isommat jos siten yltäisivät paremmin tuon letkun ylikin. Tai sitten ihan toinen malli. Mietin jopa tällaisia. Tänään sitten saa Eddie lähteä housu ostoksille. En olisi arvannut, että tämä näin vaikeaa olisi. Ebaysta tai vastaavista valikoima olisi kattava ja halpa, mutta nyt ei ole aikaa kun kusi jo lentää.
[:en]Since Minnie arrived and had her first season, boys have had male pants.
They are almost in trans when the best days are going and unfortunately might mark (eg pee) inside the house.
The pants have worked so far but now for some reason their ”thing” seems to get out of the pants too often. I guess their bodies have changed.
Alfie was shopping me yesterday and tested some pants and we took two different types home. They both fit Alfie. Unfortunately at home neither one worked for Eddie.
The option are getting a size bigger for the current one that Eddie had or to get a totally different. We’ll just have to see and today I will take Eddie shopping. I was not expecting it to be so hard for finding suitable ones for Eddie. Unfortunately I do not have time to shop online since we need the panties now. Hanie seem to smell irresistible even though she is not showing any other sights of season yet.
[:]