Mitä tapahtui? Miksi näin nopeasti. Suuresta ilosta pikaiseen viiltävään suruun.
Noh, hemangiosarkooma epäily jäynää mieltä.
Hanien tuhkat ovat tulleet kotiin. Hän pääsi äidin ja isän sekä isoenon viereen kaappiin.
On ollut tarkoitus heittää tuhkat piharinteeseen, missä nämä kaikki juoksivat aikoinaan niin onnellisina. En vain ole raaskinut.
Ehkä joku päivä – ehkä ei koskaan. Ehkä pidän rippeistä kiinni.
Olen miettinyt mikä Haniella olisi mahdollisesti voinut olla. Hemengiosarkooma vaikuttaa sellaiselle, joka voisi olla mahdollinen. Tätä en tiedä varmasti, mutta on vain sellainen tunne sen pohjalta mitä siitä kirjoitetaan.
Diagnoosia siitä ei ole, vaikka Hanie vietti 5 tuntia Mevet eläinsairaalassa tutkimuksissa 1.4.2025 ennen kuin lähti taivasmatkalle 2.4.
Monet koiranomistajat sanovat:
”Eilen koira oli ihan normaali, tänään se kaatui kesken lenkin.”
Tämä kuvastaa hyvin sitä, kuinka salakavalasti ja nopeasti tämä tauti voi edetä.
Hemangiosarkooma
Hemangiosarkooma on yksi yleisimmistä ja valitettavasti myös vakavimmista syövistä sileäkarvaisilla noutajilla.
Se on verisuonten soluista alkunsa saava pahanlaatuinen kasvain, joka voi kehittyä pernaan, maksaan, sydämeen, iholle tai muihin elimiin.
Tämä syöpätyyppi on tunnettu hiljaisuudestaan – usein se etenee pitkälle ennen kuin ilmenee näkyviä oireita.
🐾 Yleisimmät sijainnit:
- Perna (yleisin)
- Sydän (etenkin oikean eteisen alue)
- Maksa
- Iho (ihon alaiset muodot usein vaarattomampia)
⚠️ Oireet – usein salakavalia:
Koska hemangiosarkooma kasvaa sisäisesti, oireet ilmaantuvat usein vasta kun kasvain repeää ja aiheuttaa sisäisen verenvuodon.
Tällöin oireet voivat tulla äkisti ja voimakkaina:
Alkavat oireet voivat olla:
- Väsymys tai haluttomuus liikkua
- Hengitysvaikeudet tai tiheä hengitys
- Heikotus tai ”horjahtelu”
- Kalpeat ikenet (viite anemiasta)
- Vatsan turvotus
- Ruokahalun väheneminen
- Lämpöily tai lievä kuume
Äkillisen repeämisen jälkeen:
- Äkillinen romahdus tai pyörtyminen
- Vaikea hengitys
- Kivut tai levottomuus
- Shokkioireet
🧪 Diagnoosi:
- Ultraääni ja röntgen paljastavat usein kasvaimen tai vapaata nestettä vatsassa (viite verenvuodosta)
- Verikokeet näyttävät anemiaa tai muita poikkeavuuksia
- Tarkka diagnoosi varmistetaan usein leikkauksella ja kudosnäytteellä (histopatologia)
Haniella ultraääni (ma + ti) eikä röntgen (ti) tätä näyttänyt. Verikokeissa korkea tulehdusarvo ja vähän anemiaa. Keskiviikkona tulos olisi voinut olla ihan toinen, sillä silloin Hanien tila romahti. Siinä ei enää tutkittu, vaan tärkeintä oli tehdä rakastava päätös. Ennuste tulevaisuudesta ei näyttänyt hyvälle ja vielä iäinkin (10,5 vuotta) sekä rodun kun otti huomioon.
Ennuste hemangiosarkoomassa on valitettavasti usein huono: ilman hoitoa elinaika voi olla vain viikkoja, ja hoidonkin jälkeen kuukausia (usein 3–6 kk)
Tavallaan kaikesta tästä huolimatta Hanie sai viimeisiin hetkin hyvän elämän ja lähti nopeasti ”saappaat jalassa.” Koiralle kuitenkin hyvä lähteä ilman turhaa kärvistelyä (tai kelle vain). Omistajalle nyt kaikkea muuta kun ei ehdi varautua. Mielummin kuitenkin juurikin koiran etu edellä.
Hanien muistolle
Elit joka päivä sydän auki – täynnä iloa, luottamusta ja hännänheiluttavaa rakkautta.
Aina valmis seikkailuun ja halailuun.
Muistutit aina siitä, miten kaunista elämä voi olla.
Olit niin täynnä elämää. Aina iloinen.
Hänen lähtönsä oli niin äkillinen – vain 2,5 päivässä kaikki muuttui onnesta syvään suruun.
Ei ollut aikaa valmistautua, ja nyt iloisen energiasi paikalla on syvä hiljaisuus.
Tassusi eivät ehkä enää kulje vierellämme, mutta sielusi kulkee vapaana jokaisessa tuulessa, jokaisena aurinkoisena aamuna ja jokaisena hiljaisena iltana, jolloin kaipaamme sinua.
Olit enemmän kuin lemmikki. Olit sielunkumppani, sielu täynnä valoa.
Kiitos, että opetit meitä rakastamaan ilman rajoja.
Juokse nyt vapaana, rakas ystävä. Ilosi kaikuu sydämissämme ikuisesti. 🐾💛

In Loving Memory of Hanie
You lived every day with your heart wide open – full of joy, trust, and tail-wagging love.
Always ready for an adventure, a cuddle.
You always reminded how beautiful life can be.
She was full of life. Always joyful.
Her departure was so sudden – in just 2.5 days, everything changed from happiness to deep sorrow.
No time to prepare, and now there’s a quiet space where your joyful energy used to be.
Your paws may no longer walk beside us, but your spirit runs free in every breeze, every sunny morning, and every quiet evening we miss you.
You were more than a pet. You were a soulmate, a spirit full of light.
Thank you for teaching us how to love without limits.
Run free now, sweet friend. Your joy will echo in our hearts forever. 🐾💛