Hämähäkit hyökkäsivät

Miten voi metsälenkillä tulla hiuksiin niin monta hämähäkkiä?

Eilen kävin tunnin lenkillä ja matkan loppupuolella alkoi päässä tuntua ”erikoiselle”. Ihan kuin päänahassa veri kiertäisi ”oudosti”. Aluksi mietin josko migreeni tekisi tuloaan.

Kotona sitten päästä löytyi YLI 10 hämähäkkiä. Tietty eivät tulleet helposti. Välillä piti föönillä pöyhentää hiuksia. Samalla palohälytin metelöi kun olin lenkille lähtiessäki kuvitellut hilloksen jo olevan loppu. Eipä ollut, vaan täällä oli aika savuista ja palohälytin piti kovaa meteliä (kissaparat, olivat kotona). Siinä sitten metsästin hämähäkkejä, yritin saada patteria irti palohälyttimestä, tuulettaa.

Seuraava lenkki tapahtuu ehkä hijab päässä…

Yön nukuimme varmuuden vuoksi kaikki ikkunat ja tuuletusluukut auki. Savu oli lähtenyt, mutta kun tuo koiran nenu on vähän tarkempi kuin omani.

Satunnaisia poimintoja

Lenkitys

Kävimme normaalin lenkin Mylliksellä. Koirat tosin eivät enää innokkaasti uineet. Enimmäkseen kahlasivat. Alkumatkasta tuli muutama lumihiutale, mutta todellakin muutama. Lenkitys meni hyvin. Niki ei yskinyt

Lue lisää »

Koiratarha

Tarha on melkein valmis. Pitää vielä säätää jonkin verran ja tehdä kunnon ovi. Nyt oven virkaa toimittaa vielä toistaiseksi kompostiaidan kaksi palaa. Eilen pojat pääsivät

Lue lisää »

Vieras

Elikkä Englannista Tony (Belsud) on tullut käymään Suomessa viideksi päiväksi. Kävimme tänään lauman kanssa lenkillä ja Tonya nauratti kunnolla: kaksi koiraa ja kolme vuohen temmeltää

Lue lisää »
Scroll to Top