Ellan hiihtoreissu

Ellan hiihtoreissu 1 Ellan hiihtoreissu Ajattelin antaa Ellalle kunnon kyydit ja otin se mukaan hiihtoreissulle sunnuntaina. No, eipä tuota hiihtokokemusta ole aikoihin kertynyt itsellekkään, mutta positiivisesti ajattelin, että vauhti on ainakin reippaampaa.

Menimme järvelle (Pitkäjärvi) vähän syrjempään hiihtämään. Joskus saa kuulla koirista, joten ajattelin suosiolla mennä sivumpaan hiihtämään. Reissusta tuli noin 2 tuntinen ja virtaa riitti Ellalla. Taisi meikäläinen enemmänkin hyytyä. Ehkä pito suksissa ei ollut paras mahdollinen ja en todellakaan enää ole parin vuoden takaisessa kunnossa. Tuolloin tuli rullaluisteltua kunnon reissuja, parhaimmillaan 118 km päivässä.

Ellalla oli vielä hyvinkin virtaa kun tulimme kotiin ja meikä oli aika puhki. Sääli, ettei ollut kameraa mukana lenkillä. Oli kyllä niin upea luminen + aurinkoinen ilma, että olisi tullu upeita kuvia.

Illalla 9 jälkeen menin vielä uuden lenkin, jonne Nikikin pääsi mukaan. Oikeastaan Niki se oli ihan riehu kotona kun ei ollut päässyt lenkille. Taisi riehunnallaan kertoa, että nyt pitäisi päästä lenkille.

Satunnaisia poimintoja

Imuri

Tuossa pari taisin hetki sitten vinkua imuroinnista ja nyt minulla on uusi tuliterä imuri! Ostin 50 euron imurin Lidlistä. Näin aluksi vaikutta ihan toimivalle vehkeelle

Lue lisää »

Massuongelmia

Pikku-Alfie alkoi la-su välisenä yönä oksentamaan. Pari kertaa tuli yön aikana. Tutkin tuotosta ja vähän epäilin, että siinä voisi olla pahvia. Pojat olivat repineet joululahjapakkauksesta

Lue lisää »

Treenit alkoivat taas

[:fi]Pitkä tauko maanantai treeneissä loppui marraskuun alkuun. Hanie kävi tosin Nalle veljensä luona Siuntiossa viikottain jatkamassa huomattavasti vapaammissa merkeissä metsästyskausitauon aikana. Viikko sitten ei mennyt

Lue lisää »
Scroll to Top