Aikaa vierähtänyt

On jäänyt blogi vähän vähemmälle huomiolle viime aikoina. Moni suosittu bloggaaja on lopetellut blogejaan ja huomaan myös monien muiden hiljentäneen tahtiaan. Syyksi on tarjottu FaceBookkia, joka vähentää bloggauksen tarvetta.

Varmaankin totta. Voi ”tärkeämmät” asiat jakaa FB:ssä ja bloggaus jää vähemmälle.

Koirien kanssa on lenkkeilty, treeniriistaa pakasteltu sekä raakaruokaa syötetty. Siinäpä ne oleelliset. Mitä nyt about 2 viikka sitten kotiin tullessa oli 360kpl D3-vitamiinipurkki tuhottuna lattialla. Oksennutin koirat ja vein ne Aistiin (Vihdin päivystävän eläinlääkärin neuvosta). Siellä otettiin vielä verikokeetkin, mutta kukaan ei jäänyt kiinni. Sitten syötettiin 4h välein hiiltä.  Kaikki tämä vain noin 700 euron sijoituksella. Noh,  onnex pojilla on vielä vakuutukset.

Lokakuu on ollut noin muutoin aika paska. 2.10 alko migreenit ja sen seurauksena olen ollut suurimman osa saikulla.  Migreeninkeskeytystä kävin pyytämässä päivystyksessä kahdesti mutta eivät jostain käsittämättömästä syystä suostuneet…

Nyt alkaa olemaan valoa tunnelissa ja voi vähän muutakin tehdä kuin hengittää. Ehdin ennen sairastumista aloittaa lenkkeilyn (hölkkä) koirat mukana ja sitä olisi tarkoitus nyt jatkaa. Ei ole tähtäimessä kuin 15km juoksut maksimissaan kerralla. Minnie on jo yli vuoden ja kun se tuolla metsässä tulee vapaana, niin näillä vielä 6km:n lenkeillä pystyi pitämään sitä hyvin mielin mukana.

poppoo

Satunnaisia poimintoja

Naisissa

Perjantaina pojat pääsivivät tyttöjen luo kylään tapaamaan Metteä, Siniä ja pikku-Somaa. Soma on 7-viikkoinen kultsu, jonka kanssa Alfi sai leikkiä urakalla. Eddie oli vähän liian

Lue lisää »

Näppy update

Tänään Alfien näppy näyttää tältä. Alfie Edit: tuo näppy on finni. Ei ole koskaan nartuilla ollut, vaan nyt vain Alfiella.

Lue lisää »

Väsynyt mutta onnellinen

Nikin 14-vuotisjuhlat on juhlittu ja edessä on paluu ”arkeen”. Yllä kuvia Nikin synttäreiltä. Pieni kultsu on jo party animal 7 viikkoisena. Tänään Niki oli niin

Lue lisää »
Scroll to Top