Seniori-ikään: Hanie 8 vuotta

Eräänlainen virstanpylväs, varsinkin flateilla, kun koira pääsee seniori-ikään. Hanie täytti 8-vuotta ja juhli merkkipäivää kotona tutulla tavalla: Kakulla.

Haniella oli synttärit lokakuun alussa ja sitä myötä siirtyminen seniori-ikään.

Seniori-ikään

Koira katsotaan senioriksi kahdeksasta (8) ikävuodesta lähtien. Nyt oli Hanien vuoro saavuttaa tämä virstanpylväs.

Aika menee nopeasti. Tuntuu, että sen syntymästä on vain hetki. Silloin kun se mahtui vain kämmenelle.

Hanie siis syntyi luonani ja on 1. pentueestani.

Kakkua

Hanie sai kakun, joka oli pikaisesti tehty. Loppujen lopuksi sen kakun ulkonäöllä on väliä vain meille ihmisille.

Hanien kakku oli pieneen pyöreään astiaan tiivistetty kaupan jauheliha. Astia käännettiin ympäri, jolloin jauheliha jäi astian muotoon. Koristelu oli kreikkalaisella jugirtilla.

Sitten vain tarjoilu. Maistui hyvin.

Synttärit, joita ei enää tullut

Lokakuun 13. päivä olisi ollut Minnien syntymäpäivät. Hän olisi täyttänyt 13 vuotta.

Minnien sisko Flow on edelleen hyvinvoivana Englannissa.

Kiitollinen edes niistä reilusta 12 vuodesta, jotka saimme viettää yhdessä Minnien kanssa.

Seniorikoiran ruokinta

Nyt kun Hanie on seniori, niin miten sen ruokinta?

Siinä ei tule muutosta. Korkeintaan annoskoossa.

Hanie syö raakaruokaa ja nyt on taas kaudesta johtuen peuraa tarjolla useita kuukausia putkeen. Sillä mennään.

Myös Minnie söi viime kaudella peuraa oikein mielellään. Luonnollista ravintoa koiralle.

Kakkuohjeita koiralle

Jossain vaiheessa tein koirille hienojakin kakkuja, mutta kuten aikaisemmin mainitsin, niin ei se ulkonäkö vaan se liha (maku).

Netistä löytyy ohjeita kakkujen tekoon. Tässä muutama:

Herkullisia synttärikakkuja kaikille!

 

 

 

Satunnaisia poimintoja

Langaton vartiointijärjestelmä

Langattoman vartiointijärjestelmän asentaminen 1) Mene kirpputorille ja osta miesten käytetyt saappaat – mahdollisimman iso pari.2) Laita saappaat ulko-oven eteen ”Metsästys ja kalastus” -lehden päälle.3) Laita

Lue lisää »

Lounasaika

Teen tänään töitä kotona ja ajattelin paistaa jauhelihan (400 g). Se oli tuossa liedella ja tulin hetkeksi tähän PC:n äärelle. Kun menin takaisin oli jauheliha

Lue lisää »

Leirielämää

Suuntaamme kohta auton nokan kohti Someroa ja Flattileiriä. Olemme taas huomenna takaisin kuvien ja kokemusten kera. Vanhempani tulevat tänne viettämään siksi aikaa maalaiselämää + rapsuttamaan

Lue lisää »
Scroll to Top