Kallis harrastus

Olen viime aikoina käynyt pyöräilemässä Nuuksion metsissä aika paljon (ilman koiria tietty).

Samalla olen huomannut paljon uusia reittejä, joita voi poikien kanssa kokeilla. Nikin ja Ellan kanssa kävelimme monia reittejä, mutta vuosien varrella meillä oli vakioreittimme eikä uusia tullut ”hankittua”. Nyt pyörän kanssa on tullut löydettyä vaikka mitä reittejä ja oikein innolla odotan kun pojat ovat vuoden ikäisiä, että päästään yhdessä kunnon lenkeille.

Kaksi urosta tietty voivat olla villejä. Lisääntyneestä maastossa pyöräilystä johtuen ja varautumisesta kahden reippaan flattiruoksen ulkoilutukseen ensi kesänä, päätin käydä katsomassa maastopyöriä.

Kotona on ihan toimiva hybrid pyörä, mutta Nuuksion metsissä olen joutunut sitä ajoittain taluttamaan.

Eilen tiistaina testasin kolmea eri pyörää ja yhden kanssa lähdin kotiin. Hinta 1.030 euroa.

Puolustelin kallista ostostani erilaisilla argumenteillä. Yksi niistä oli, että voin myös pyöräillä koirien kanssa metsässä.

Koira – kallis harrastus. Joku muukin on sen sen hiljattain kokenut.

Satunnaisia poimintoja

Koiranmetsästystä

Vannomatta paras: laitoin nyt kuitenkin uuden kyselyn toiselle kasvattajalle UK:hon mailitse pennusta. Hirmusti kyllä tekisi mieli ottaa koira Marylta, mutta kun ei tiedä milloin hän

Lue lisää »

Juhlahumua

Pojat ovat täyttäneet 4-vuotta. Eddie aikaisemmin huhtikuussa ja Alfie torstaina. Alla Alfie ennen ja jälkeen lahjan:

Lue lisää »

Alfie poika sairastaa

… häntä hellikäämme. Alfie oli aamulla niin apaattinen eikä piimä/vesisekoitus kelvannut, joten vein hänet tohtorille. Kuten olin aavistellutkin, niin suolessa oli tavaraa. Hyvä, että oli

Lue lisää »
Scroll to Top