Pössyttelyä

Minnien juoksu on saanut suuria tunteita aikaan.

Siispä hankin DAPin rauhoittamaan tilannetta. Vaikuttaa sille, että noiden feromonin pössyttely tosiaankin auttaisi. Pojat ovat sen jälkeen olleet paljon rauhallisempia. Tietty Minnien juoksukin alkaa kohta olemaan lopuillaan, mutta laitoin sen toimintaan parhaimpina päivinä.

Yksi mielenkiintoinen havainto Minnien käytöksestä juoksun aikana: parhaimpina päivinä olisi kuka vaan kelvannut, mutta pari päivää ennen ja nyt jälkeen Minnie olisi suosiollisempi Alfielle. Olen miettinyt mistäköhän johtuu (keksimättä syytä). Omasta mielestäni Eddie olisi se parempi vaihtoehto: enemmän itseluottamusta, paremmat taipumukset, rauhallisempi, oppivaisempi ym. Miksi Minnie kuitenkin itse näyttäisi suosivan Alfieta enemmän?

Varmuuden vuoksi: tyttö & pojat ovat pidetty erillään  juoksun aikana (ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta). Tätä käytöstä on voinut seurata aita koirien välissä (esim. n. 2m korkea rauta-aita).

Lenkillä

Satunnaisia poimintoja

Tehotuotanto

Te, jotka olette alkaneet googlettamaan sanoilla ”tehotuotanto”, ”tehotuotanto kuvat” ym vastaavaa, voin ainoastaan tarjota täältä bloggauksen ”Vetoomus”. Kirjoitettu 13.10.06. Tarkoitus oli saada kävijät osoitteeseen http://www.animalsmatter.org/

Lue lisää »
Mickie 2 vuotta
ruoka

Mickie 2 vuotta – syntymäpäivä

Mickie saavutti melkein miehen iän: 2 vuotta tuli täyteen. Tapahtumaa juhlistettiin asiaankuuluvasti raakakakulla. Vuosien varrella olen tehnyt koirille erilaisia raakakakkuja käyttäen aikaa ja vaivaa. Ensimmäinen

Lue lisää »

Linkitys

Tässäpä lukemisen arvoista asiaa: Kutrin blog ps. Enää 2 päivää, niin uusi pentu tulee.

Lue lisää »
Scroll to Top