Rakkauslapsia

[:fi]Sain vieraskirjaan toissapäivänä viestin, että pojista on tullut isä.

Itse asiassa pennut syntyivät jo 25.9 ja niitä oli neljä. Kaksi ovat äitinsä lailla Suomen Lapinkoiria ja kaksi sitten flatti isänä.

Muistan kyllä kun Nella karkasi heinäkuussa juoksuisena tänne; se silloin oli jo astutettu (kerran) ja pojat eivät aivan rysänpäältä jääneet kiinni perheenperustamisesta (mitä nyt Eddie ”pistooli” esillä läähättäen oli istuvan Nellan vieressä).
Nella astutettiin sitten vielä toistamiseen Suomen Lapinkoiralla. Eli astutusten välipäivänä pääsi tänne pihalle karkuun.

Pennut ovat myynnissä ja ajattelin keskiviikkona niitä käydä katsomassa (tänään). Tyttö ehtikin sitten jo lähteä, mutta poika oli edelleen naapurissa (½ km päässä). Poikaa ollaan tulossa katsomaan lauantaina. Täysirotuisia ei olla kysytty. Olin yllättynyt, että sekarotuiset menevät niin helposti.

Tässä sitten on kuvaa rakkauslapsesta.

Poika Poika
.
.
.

.

.

.

.

Tässä sitten koko pesuetta minus tyttö:

Pojat Pojat taas

.

.

.

.

.

.

.

.

.

Naapurin työkaverilla oli aikoinaan flatin & Suomen lapinkoiran risteytys. Oli kuulemma ollut aivat ihana ja elänyt 13-vuotiaaksi.

Kyllähän tuo yksi poika oli eri näköinen kuin nuo kaksi muuta. Jotta koiralle tulee pystyt korvat, pitää molempien vanhempien olla pystykorvaisi kertoi naapuri. Tuolla täysmustalla (samoin kuin siskolla) oli luppakorvat.

Pojat & äiti

Pojat & äiti

[:en]Sain vieraskirjaan toissapäivänä viestin, että pojista on tullut isä.

[:]

Satunnaisia poimintoja

Siipiä

Eddien hoitotäti Tiiu juuri soitteli. Hän oli enonsa luona ja eno oli käynyt metsällä. Tiiu kyseli, että olisiko siiville käyttöä. Ja onhan niille. Pojat saavat

Lue lisää »

Imuri

Pitää ehkä jossain vaiheessa laittaa noutajien keskustelupastalle kysely toimivasta imurista. Ekan flatin aikoihin sain ensimmäiseen kotiin (omaan) vanhemmiltani vanhan imurin, joka toimi ihan hyvin. Ikä

Lue lisää »
Scroll to Top