Niki lenkkeilee

Niki lenkkeilee 1 Niki lenkkeileeOlin keskiviikkona ystäväni Aulin ja koirista vain Ellan kanssa Mylliksellä. En uskaltanut ottaa Nikiä. Vähänkös sitä näytti harmittavan kun lähdettiin.

Lenkillä Ella ei oikein ottanut etäisyyttä vaan pysyi tavanomaista lähempänä vaikka juoksikin. Ensimmäinen kunnon lenkki hänellä ilman Nikiä.

Illalla kotona ollessa Niki oli ”levoton” ja läähätteli koko ajan. Mietin mitä pitäisi tehdä: antaa vain lisää ruokaa vai mennä lenkille. Menin lenkille. Siitäkös lady vähän riehaantui. Laatulenkkiä ilman sitä pientä riiviötä! Voi sitä hössötyksen määrää. Eli läähättäminen oli vain johtunut siitä, että oli menohaluja 🙂 Ja kyllä sitä juostiinkin, mitä vanhoista jaloista päästiin. Meikäläistä vain hymyilytti seniorin touhut.

Torstaina menin suosilla lähimaisemiin peltolenkille molempien koirien kanssa. Kotiin päin tullessa vuoden ikäinen kultsityttö tuli vastaan ja Ella pääsi riehumaan ja mutaojaan. Niki sai kunnon rauhallisen lenkin, joten molemmille tuli sopivat liikunnat.

Ilmeisesti se tiistainen tosiaan oli vain jotain kipua eikä mitään vakavaa, koska we are back in business.

Satunnaisia poimintoja

Ruoka

on kallista Suomessa ainakin. Viime viikolla tuli keskusteluta kerta jos toinenkin aiheesta. Myös toinen osapuoli kummasteli näitä kalliita hintoja. Otetaanpa vaikka koiraruokamerkki X josta käytetään

Lue lisää »

Kumipatjailukausi avattu

Olemme käyneet nyt tyttöjen kanssa vallan uimassa. Lämmintä on pukannut siihen malliin, että lenkkeily ei oikein tunnu hyvälle. Mylliksellä ollaan oltu pari tuntia aina aamuisin

Lue lisää »

Ellan tietoja

On tässä blogissa se hyvä puoli, että täältä sain Ellan juoksut ylös. Olin unohtanut merkitä ne Ellan terveyskorttiin. Piti selvittää koska voisi sitä lonkkakuvausta alkaa

Lue lisää »
Scroll to Top