Lähdin taas tyttöjen kanssa Myllikselle. Ella juosta touhotti edestakas ja oli innoissaan. Ilma tuntui sateen jälkeen tosi mukavalle kun oli raikkaampaa sekä viileää. Räpläsin alkumatkasta uutta uljasta kävelymittariani. Katselin, että se isompi lenkkitie osuus ehkä oli aika kova pohja Nikille, joten annoin sen suunnata polullle, joka alkoi jyrkällä nousulla. Emme olleet päässeet ihan mäkeä loppuun kun jotenkin Niki kiinnitti huomioni. Se sitten pysähtyikin ja jäi paikoilleen. Kaikki ei ollut kunnossa. Se jotenkin poissaolevana hiukan kieli törröllä läähätti ja laitoin käden sen sydämen kohdalle, mutta se ei tuntutut ainakaan hakkaavaan mitenkään poikkeuksellisesti. Niki vain oli paikoillaan eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen siitä.
Odottelimme siinä hetken ja paniikinpoikanen alkoi kasvamaan sisälläni. Niki on painava, joten mietin miten sen saan takaisin autolle. Tuonne kun ei voi mitenkään ajaakaan. Otin sen vähän ajan kuluttua syliini (tai kannoin, minkä kykenin) kaikki ne muutama metriä. Sitten laskin maahan ja Niki alkoi makaamaan. Kaivelin jo puhelinta aikeissa soittaa veljelleni, mutta totesin hänen asuvan sen verran pitkällä että kestää tulla. Sitten taas nostin Nikin syliini ja kannoin jyrkän mäen alas. Kyllä otti voimille.
Laskin Nikin alas ja nyt se suostui kävelemään hitaasti perässäni. Vähän ajan kuluttua se alkoi juoksemaan. Kun tulimme ensimmäisen ”parkkipaikan” kohdalle, niin se suuntaisi mäkeä ylös järvelle. Annoin sen mennä. Olimme hetken järvellä ja annoin koirien uida.
Siinä sitä tuli rannalla itkeä tihutettuakin hetki ihan vain säikähdyksestä. Annoin Nikin tulla autoon takapenkille (jossa se tykkää enemmän matkustaa) ja Ella meni farkun takaosaan.
Kotona Niki sai tuhdin annoksen Metacamia. Tosin se juoksi taas autosta kotiin, joten olisikohan vain ollut spondyloosan aiheuttamaa kipua kun joutui jyrkkää mäkeä kapuamaan. Eihän hän enää ole nuori tyttö vaan n. 13,5 vuotias. Ehkä pitää vähentää hänen lenkkejä ja keskittyä pitemmille lenkeille vain Ellan kanssa. Hyvinhän hän on tähän ikään saakka jaksanut tulla mukana. Ehkä on oloneuvoksettarena olon aika ja tehden vain pieniä lenkkejä. Toisaalta metsälenkit ovat Nikille terapeuttisia. Pitänee katsella vointia lähipäivinä.
