Totuttelua

Pojat totuttelevat elämään vuohien läheisyydessä.

Onneksi alkaa olemaan voiton puolella (kai). Pari ensimmäistä päivää meni ihan ylikierroksilla ja pojat (Alfie enimmäkseen) halusivat koko ajan mennä katsomaan vuohia. Kerran onnistuivat saamaan ovenkin auki kun olin vuohien kanssa ulkona ja jahtasivat niitä jonkin aikaa. ”Selkäsaunahan” siitä seurasi.

Onneksi vain juoksevat perässä (vaikka vuohi jo siitä tietty ahdistuu), mutta kun Ottokin pääsi jahtaamaan, niin sillä on aika kovat otteet.

Harjottelin poikien kanssa menemällä tarhaan (jossa vuohet suurimmaksi osaksi ovat) yksitellen ja pyysin seuraamaan nätisti hihnassa. Siinä meni hyvin. Ovat jo istuneetkin paikallaan kun vuohet ovat pihalla vapaana, mutta hirmusti en menisi siihen peffan maassa pysymiseen kumminkaan luottamaan vaikka nyt on toiminutkin.

Pojat (ja kissat) juovat vuohenmaitoa nyt päivittäin. Toivottavasti se turkki alkaisi kohta kiiltämään.

Pikku kilit

Pikku kilit

Satunnaisia poimintoja

Donna kotiin

Donna lähti maanantai-iltana takaisin kotiin kuntolomaltaan. Sai vielä viimeisenä hoitopäivänä käydä tuossa lähimetsässä lenkillä. Omistajat olivat hämmästyneitä miten hyvin Donna suhtautui vuoheihin. Sain heiltä hoitopalkkioksi

Lue lisää »

TS: Rotukoirasta tuli ongelmaostos

Taloussanomissa oli ihan aiheellinen juttu koirista: Rotukoirasta tuli ongelmaostos. Nykyisestä Agrian sairastelukärjestä löytyvät muun muassa bokseri, berninpaimenkoira, saksanpaimenkoira ja peräti kolme noutajaa. Varsinkin viimeksimainitut ovat

Lue lisää »

Sisustussuunnitelma

Kaverini Essi on tehnyt sisustussuunnitelman muutamiin paikkoihin kotonani. Hän on tällä hetkellä ”remonttikoulutussa” ja on ns. lopputyötä (oma kylpyhuone kokonaan uusikisi) valmis. Koulutus kestää n.

Lue lisää »
Scroll to Top