Lyhyt iltatreeni

Lyhyt iltatreeni 1 Lyhyt iltatreeniMenin tyttöjen kanssa tuohon pellonreunalle, jossa on vähän mäntyjä & kuusia (pikkumetsä) treenaamaan. Mukana oli 2 dummya ja fasaani.

Heitin dummyt niin että koirat näkivät. Fasaanin kävin viemässä kauemmaksi ja jätin muovipussin puuhun itselleni merkiksi.

Päästin sitten Ellan hakuruutuun ja dummyt tulivat nopeasti. Fasaanin lähettyvillä se pyöri, muttei suostunut ottamaan suuhun (kävin kurkkimassa näköetäisyydeltä). Palasin Nikin luokse ja päästin sen ruutuun. Johan tuli fasaani käteeni Ellan tuomana! 🙂 Kumma kuinka se kiinnostaa kun toinen tulee ”osingoille”.

Tein toisen samanlaisen treenin ja nyt Ella otti fasaanin, mutta ei tuonut sitä luokseni vaan jätti n. 5 metrin päähän. Ei auttanut karkuun juokseminen eikä fasaanin heitto&karkuun juokseminen.

Tein sitten dummyllä lopuksi onnistuneen treenin ja kun Ella toimi hienosti, lähdimme sitten kotiin. Annoin Nikin kantaa vapaana fasaania kotiin saakka Ellan seuratessa hihnassa perässä (nähden Nikin toiminnan tietty).
Otin kotiovella Nikiltä fasaanin ja päästin sisälle. Sitten heitin Ellalle fasaanin ja menimme hihnan kanssa siitä ohi Ellan napatessa fasaanin suuhun. Sen jälkeen annoin Ellan vain kantaa sitä jonkin aikaa. Aina kun se meinasi tiputtaa fasaanin, lisäsin vauhtia ja fasaani pysyi suussa. Kehuin koko ajan Ellaa kovin. Tulimme kotiin ja otin Ellalta fasaanin suusta sen edes yrittämättä tiputtaa sitä ensin.

Fasaani ei ollut vielä ihan 100% sula, joten huomenna voimme treenata sillä täysin sulaneena.

Satunnaisia poimintoja

Koiranelämää

Tämä on kopioitu FaceBookista, mutta se oli sen verran hyvää asiaa että laitan tämän tänne ”parempaan säilöön”: NÄKEMYS KOIRAN TARKOITUKSESTA Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran

Lue lisää »

Lennot

Selvisi, että yksi koira lentää meno-paluun Italiaan hintaan 120,- Molemmat pojat siis 240,- Halvemmalla menee kuin kahden viikon hoito.

Lue lisää »

Vanha flatti

Annan & Raminin linkkilistalta päädyin Samin valokuva-albumiin ja sieltä Samin blogiin. Sami on reilu 19-vuotias flatti! Maaliskuussa 2009 olisi 20-vuotispäivät. Käykääpä tutustumassa Sam’iin.

Lue lisää »
Scroll to Top