Soitto Marylle

Soitto Marylle 1 Soitto MarylleSoitin sunnuntai-iltana pitkästä aikaa Marylle (kuvassa Mary & Guiness).

Mary olikin ihmetellyt kun ei ollut nähnyt minua Cruftsissa maaliskuussa. En ollut soittanut vähään aikaa, joten en ollut erikseen ilmoittanutkaan, että jää väliin.

Guiness (Ella isoisä) oli ollut sairaana ja Mary luuli menettävänsä hänet. Oli mennyt ihan veteläksi eikä ollut jaksanut edes nostaa päätänsä. Mary oli soittanut poikansa paikalle ja he veivät Guinessin lääkäriin yhtenä sunnuntai-iltana. Guiness oli ollut hoidossa seuraavaan perjantaihin saakka. Mitään ei löytynyt loppujen lopuksi. Kaikki arvot olivat kunnossa, mutta koira itse ihan loppu. Mary vähän epäili, että kun Guiness oli juuri astunut yhtä narttua, joka oli jäänyt tyhjäksi, että jos siinä olisi tullut jotain kun mitään syytä ei löytynyt. Nyt Guiness on ihan kunnossa. Oli kuitenkin ollut hoidon aikana tiputuksessa. Guiness on nyt 9.5 vuotta.

Ellan siskolla Bonniella on vähän samoja ongelmia kuin Ellalla: huono ruokahalu. Mary ihmetteli, että miten saa Bonnien syömään kunnolla. Kerroin Ellan syövän hyvin kun laittaa kissanruokaa joukkoon. Mary kertoi kokeilevansa samaa.

Lähetin jouluna Marylle kuvia Ellasta sekä flattikalenterin. Mary kertoi, että Bonnie on hyvin paljon Ellan näköinen ja oloinen. Bonnie on myös huligaani Maryn sanojen mukaan 🙂

Kyselin Maryltä hyviä kesänäyttelyitä kun Crufts jäi väliin. Windsorissa on koiranäyttely (”summer Crufts”) 30.6 – 2.7. Mary lupasi vielä ilmoittaa minä päivänä hän on sinne menossa. Tuo näyttely kiinnostaa ja laitoinkin jo Heidille UK:hon mailin josko hän olisi paikalla. Tekisi mieli pitää vähän kesälomaa tuohon perään ja käydä verestämässä teinimuistoja mm. Isle of Wight’illä + parissa muussa rannikon kohteessa.

Katselin Skypen tilastoa ja puhelussa näytti vierähtäneen 40 min. Soitin Skype Out’illa kun on alle 2 senttiä/min.

Satunnaisia poimintoja

Eddie & Alfie raportoivat

Ollaan vähän niinkuin huomattu, että tuo mami haluais muuttaa. Ja ollaan huomattu, että siinä haasteita riittää. Siksi ja vain siksi päätimme tänään, äipän ollessa töissä,

Lue lisää »

Nikin lenkitys (testibloggaus)

Eilen oltiin lenkillä ja Niki ei sittenkään jaksa kunnolla tunnin lenkkejä. Loppumatkasta alkoi olemaan takajaloista voimat pois. Tuli siinä mieleen, etteihän me olla käyty kunnolla

Lue lisää »

Kärry

Sain eilen yllättäen sähköpostia Eddien veljeltä Englannista! Kasvattaja oli laittanut hänelle linkin tänne blogiin katsomaan kuvaa kun Eddie ”pyöräilee”. Jotenkin tuo peräkärry taitaa olla varsinainen

Lue lisää »
Scroll to Top