Vieraita

Pihalle pöllähti kolme (3) kutsumatonta vierasta. Vieläpä varsin ei-haluttuja sellaisia.

maremmat

Nimittäin maremmat. Samaiset, joista 2 kävi Minnien päälle 2 vuotta sitten. Vaati 3 eläinlääkärikäyntiä sekä rikosilmoituksen kun niiden omistajat myöhemmit kieltäytyivät maksamasta hyökkäyksestä aiheutuneita kuluja. Lopulta reilu 4kk myöhemmin sain ne kyllä perintätoimiston kautta. Ko. aika sisälsi paljon asioita, joita on hyvin ikävä muistella.

No, kun siinä ne sitten pihalla olivat ja lammessakin uivat, niin soitin (kuten poliisi tuolloin 2 vuotta sitten oli neuvonut) aluksi Vihdi poliisille, joka neuvoi soittamaan 112 numeroon.

Yllättävän nopeasti poliisit tulivat, mutta koirat olivat puolen tunnin vierailun jälkeen lähteneet.

Olin poliisien kanssa pihalla kun toinen maremmojen omistajista ajeli niitä etsien ja tuli sitten pihalle. Siinä kävin kahden vuoden takaisen tapauksen fiiliksellä hänelle läpi poliisien kuunnellessa vieressä.

Kun omistaja lähti pois, niin kerroin poliiseille kuinka toivoisin, että tämä olisi alkujaankin voitu hoitaa ilman poliisien väliintuloa kun heillä varmasti on tärkeämpiäkin asioita. Mutta minkäs teet kun koiran kimppuun oli käyty ja siitä aiheutuneita kuluja ei oltu korvattu. Toimin kuten poliisi oli oheistanut. Ko. poliisit kyllä suhtautuivat tähän(kin) hälytykseen ihan asiallisesti. Siitä heille kiitos.

Jonkin ajan kuluttua maremmojen samainen omistaja ajoi pihalle. Hänellä oli viinipullo mukana ja pyysi anteeksi tämän päivistä sekä siitä mitä tapahtui 2 vuotta sitten. Kertoi, että olivat toimineet väärin ja oli siitäkin pahoillaan sekä sanoi, että olisivat voineet toimia paremmin. Vaikutti ihan aidolle. Juttelimme myös siitä kuinka en enää ole tuon jälkeen voinut mennä entiselle lenkille vaan on pitänyt tehdä omat polut. Oli valmis keskustelemaan siitä. Kun näinkin pitään oli ollut heille vihainen ja katkera, niin eipä sitä enää jaksa. Jospa alkaisi unohtamaan koko jutun.

”Katkera ajattelu on kuin joisi myrkkyä ja toivoisi toisen kuolevan.”

Aika siirtyä eteenpäin ja toivoa parasta.

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on pinterest
Share on email

Random jutut

Lumikenkäilyä

Koirat ovat nyt kohta 3 viikkoa päässeet umpihankeen lenkkeilemään. Tai ehkei nyt ihan; polkuja olen tehnyt tuohon metsään. Toivottavasti pääsee lumienkin jälkeen jatkamaan kun en tuonne metsätielle erinäisistä syistä enää

Lue lisää »

Toiset MBT-kengät

Eilen tuli uudet MBT-kengät Englannista (eBay). Edelliset voivat hyvin ja käytän niitä todella paljon. Siksi piti hankkia lisää. Yhdet vähän siistimmät ja toiset nuo ns. ”vaelluskengät”. Tässä pojat taas saavat

Lue lisää »

Unelmakoira

Nyt sinulla on mahdollisuus saada juuri sellainen koulutettu koira, jollaista aina olen halunnut! Ja vain seuraamalla videon ohjeita. Alkoipas toinen saamistani noutajankoulutusvideoista ”vaatimattomasti”.   Toinen tulleista videoista on nimeltään ”Gundog

Lue lisää »

Translation

You can translate this site with Google translation. Right click you mouse (works at least with Chrome browser)

Some of the posts are written also in English after Finnish but I gave it up as browsers can help with translation nowadays.