Water fun for the dogs

[:fi]Suomi on paistatellut helteessä viime päivät ja koirat ovat päässet nauttimaan kotilammesta.

Huomasin Lidlissä myytävän pari kivaa lelua, joita voisi damien sijaan heitellä lampeen. Hintakin kohdillaan.

Water fun for the dogs 1 Water fun for the dogsTuollainen pallonsingotin on ollut ennenkin ja ei mitään  mielikuvaa miten sille kävi. Sen muistan, että oli hyvä.

Tuo toinen uusi tuttavuus, mutta kuten pallokin, lentää hyvin ja pitkälle. Kunnes ostoa seuraavana päivänä upposi. Olin ajatellut jo ostaa niitä lisää, mutta ei taida sitten olla sopivaa veteen heitettävää, vaikka eilen vielä hyvin kellui pinnalla.

Pitäisi olla 3 vuoden takuu kun on uimalelu: ”kestävä ja kelluva”. Takuutakin olisi jäljellä 2 vuotta 363 päivää. Miten sen takuun sitten saa kun lelu on pohjassa? Vaikea todistaa, että vajosi.

Todella hyvin lensi ja koirat noutivat, kunnes lelu hukkui. Lidlin tuotteet ovat monet kerrat hämmystyttäneet positiivisesti laadullaan. Tällä kertaa tämä ei. Tai sitten se oli tämä yksilö.

No, sattuuhan sitä. Jossain vaiheessa voisi käydä sukeltelemassa ja kokeilemassa josko löytyisi pohjasta.

Kivat vesileikit ollut näillä keleillä.

 

[:en]Finland has been very hot lately, so the dogs have fully enjoyed the pond in the garden (plot).

Water fun for the dogs 1 Water fun for the dogsLidl is selling some cool stuff for dogs which I bought. We have had the ball thing earlier and it must have been ”fully used” because it’s no longer with us. The other one was totally new to me and it felt great at first but it drowned on the second day. Maybe it was not meant to be used in the water. Who knows.

Maybe it’s found one of these days from the bottom of the pond when diving.

 

The dogs have fully enjoyed the pond during the hot days.

[:]

Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä

Random jutut

Roskat ruuassa

Aika karua luettavaa Noutajien keskustelupalstalla koiran ruuasta. Kannattaa lukea useammankin kirjoittajan kirjoittelua. Tässä yksi karu juttu, joka oli tuolla SNJ:n palstalla mainittu. Entistä enemmän olen tyytyväinen, että pojat ovat raakaravinnolla.

Lue lisää »

Harjausta

Eilen illalla elokuvan katselun lomassa harjasin Nikiä. Harjaus kesti n. tunnin kun Niki niin nautti, niin annoin siitten mennä hieronnankin piikkiin. Veera kisuli katseli kerääntynyttä kasaa ihmeissään. Luulikohan se, noin

Lue lisää »

Kylmänsieto

Lenkkeilty on normaalisti viime päivät. Kävimme juuri reilun tunnin iltalenkillä valaistulla ulkoilualuella. Ketään ei tullut vastaan, mutta juuri siksi menimmekin myöhään.Koirat eivät tietenkään voineet välttää kuralätäköitä 😉 Viikonloppuna tytöt kävivät

Lue lisää »
fiSuomi

Translation

The translation here is automated and done by Google. It is not perfect.

Please also check Finnish versions because you can find the English versions after them from the when times translations were made manually.