Sunnuntai 8.6

Porukka oli ihan eri kuin lauantaina. Nyt vuorossa oli working test.Tunnelmaa koepaikan läheisyydessä.

Katselin aluksi noviisiluokkaa. Neljä koiraa rivissä, laukaus, damin heitto ja nouto. Sen jälkeen viistosti vieressä kaksi koiraa, joista toinen lähetettiin markkeeraukseen kun noviisi oli palauttanut damin. Sitten taas noviisi nousi kun avoimen luokan koira oli noutanut.

Noviisit Noviisiluokkaa

Sitten menin katsomaan osuutta, jossa piti noutaa kaksi damia. Tuomari haki koiran & ohjaajan ja he suuntasivat aloituksen osoittavalle merkille. Sitten ohjaaja lähetti koiran sokkona noutamaan damia. Sama toisen kerran ja sitten koira vaihtui.img_9111.JPG

Törmäsin Johnsoneihinkin koetta katsomassa ja juttelimme Nikistä. Shirley oli reilut 15 vuotta sitten auttanut koiranhankinnassa. Beggy taasen oli aikoinaan ollut Nikin kasvattajaan yhteydessä (kokeissa), mutta ei hänkään ollut kuullut Fernistä vuosiin.Shirley & Beggy Johnson

Ilma oli kuuma ja aurinkoinen, joten en jaksanut kovin kauan katsella working testeja. Tosin tuossakin ajassa ehdin käsivarret käräyttää.

Derek tarjosi oluset ja lähdimme yhteen jokipubiin. Derekin koira Woody tietty tuli mukaan. UK:ssa pubeihin saa viedä myös koiria. Saisipa Suomessakin.

Pub joen varrella

Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä

Random jutut

Ohi on!

Nimittäin Minnien juoksu. Se ensimmäinen. Tietty samaan saumaan osui koko viikon workshoppi töissä. Lähtö 7.45 ja paluu 18.30. Jetta & pojat kävivät maanantaina kun silloin piti olla se pisin päivä,

Lue lisää »

R.I.P

Niki pääsi eilen illalla haudan lepoon Ellan ja Miran viereen. Hain tuhkat perjantaina eläinlääkäriasemalta. Niki sai olla kaksi päivää kotona kuvansa vieressä. Annoin ennen hautaan laskemista Eddien ja Alfin haistella

Lue lisää »
fiSuomi

Translation

The translation here is automated and done by Google. It is not perfect.

Please also check Finnish versions because you can find the English versions after them from the when times translations were made manually.