Pulikointi

Aidan takana

On tältä kesältä sitten loppu omassa lammessa.

Kolmea koiraa on vähän vaikeaa pitää siitä erossa, kun yhtä estää, toinen jo menee. Tällä hetkellä lammessa on uppopumppu pumppaamassa vettä pois. Tulipahan koiranhäkille käyttöä.

Pumppu koiranhäkissä

.

.

Lammessa on jotain levää. Tein ympäristö.fi sivulla mainitun kotitestin ja siinä vesi pysyi vielä seuraavanakin päivänä samanlaisena kuin sitä ottaessa, mutta en uskalla ottaa riskejä. Vesi näyttää huononevan hetki hetkeltä.

Tavallaan oma mokakin. Kuvittelin siistiväni lampea kun otin siitä kasvillisuutta pois. Ne olisivatkin ilmeisesti putsanneet lampea.  Kun vettä ei ole paljoa satanut, niin lammen pinta on alempana kuin poistoputki, joten vesikään ei ole vähään aikaan vaihtunut.

Nyt ei ole oikein voinut koiriakaan pitää pihalla vapaana kun lampeen olisivat koko ajan menossa. Lammelle on koti ovelta matkaa n. 20 metriä.

LevääSeisonutta vettä

Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä

Random jutut

Kohta lähtee

…reissuun. Enää 12 tuntia, niin matka alkaa. Perhosia on jo mahassa (ollut siis pitkäänkin). Niki ja Veera-kissa menevät mummolaan viikonlopuksi. Saavumme pennun kanssa sunnuntai illan lennolla 23 aikaan (”illaksi kotiin”).

Lue lisää »

Sivupohjia

Vuodatus blogiin on saatavilla kivoja sivupohjia. Kumpa bloggeriinkin saisi. Tai saahan bloggeriin joitan templateja, mutta ei toimi betassa (joka tämäkin on).Yritin yhtä vääntää tänne, mutta tuli virheilmoitus, että koodaus ei

Lue lisää »

Siipiä

Eddien hoitotäti Tiiu juuri soitteli. Hän oli enonsa luona ja eno oli käynyt metsällä. Tiiu kyseli, että olisiko siiville käyttöä. Ja onhan niille. Pojat saavat kohta treenisiipiä lisää.

Lue lisää »
fiSuomi
en_GBEnglish (UK) fiSuomi

Translation

The translation here is automated and done by Google. It is not perfect.

Please also check Finnish versions because you can find the English versions after them from the when times translations were made manually.