Personal trainers

[:fi]Flatit, tai koirat ylipäätään, ovat tehokkaita personal trainereita.

Keli kuin keli, niin lenkille on lähdettävä. Lähtö se haastavin vaihe. Muutenhan kaikki onkin sitten helpompaa ja kivempaa.

Olin lauantaina poikkeuksellisesti töissä, joten lenkkeily jäi kun en pimeällä viitsinyt enää lähteä. Sunnuntaina sitten kouhkattiin siihen tahtiin, että lenkille lähdettiin normaalia aikaisemmin.

Se on mielenkiintoista eri vimpaimista katsella kuinka tehokasta liikuntaa on flattien ulkoilutus. Minulle tuli vasta Polar Flown myötä ilmi, että lenkit ovat tehokkaita.

Esim. tämän päiväinen lenkki: Flow kertoo, että olisin juossut 1 tunti ja 11 minuuttia. En juossut vaan tarvoin ihan metsässä ylä- ja alamäkiä sekä ylitin puita sun muita esteitä. Asetukset ovat isoimmalla vaihtoehdolla, että Flow myös vaatii sen suurimman mitä voi.

flow1flow2

Päivä oli vasta keskipäivän tienoilla kun päivän liikuntavaatimus oli jo täytetty.

Syke ei tällä kertaa mennyt yli 170, mutta ihan hyvällä tolalla oli kuitenkin.

159

Tarinan opetus: hanki koira ja terveytesi kiittää. Liikunta koirien kanssa on monin verroin mukavampaa![:en]Flatcoats, or dogs in general, are excellent personal trainers.

It doesn’t matter if it’s raining cats & dogs or what ever the weather is, dogs demand their walk – especially if they are flatcoats.

After getting Polar Flow (last summer) I have been surprised how efficient walking the dogs in the forest is. My settings are at the level 3 which is the hardest but still walking the dogs me achieve the 100% or more quite easily. In the forest you go up and down, go over fallen trees & other obstacles.  Your heart rate can quite easily go above 170. Today it was ”only” around 150.

159

Today, according to Polar Flow, I run 1h and 11 minutes. Walking in the forest is actually quite hard.

So what it is I’m trying to say here: get a dog and be healthy. With dogs getting shape is so much more fun![:]

Share on telegram
Share on facebook
Share on whatsapp
Share on email

Katso myös

Sileäkarvainen noutaja. pentu

Pentutarkastus

Pennut kävivät keskiviikkona 14.4. eläinlääkärillä tarkastuksessa. Saivat samalla myös mikrosirut. Tutkittiin: Sydän- ja verenkiertoelimistö, hengityselimistö, liikuntaelimistö, ruuansulatuselimistö, virtsa- ja sukupuolielimistö, iho ja karvapeite sekä punnittiin.

Tuleeko koiravero takaisin?

Tuleeko koiravero takaisin vuoden 2023 jälkeen?

Tulevaisuudessa kaikki koirat Suomessa pitää rekisteröidä viralliseen koirarekisteriin ja siruttaa. Uusi asetus astuu voimaan vuoden 2023 alussa. Tekeekö koiravero paluun? Iltalehti kirjoitti

Pennut 7. viikko - sileäkarvainen noutaja

Pennut: 7. viikko

Viikko taas taputeltu ja aika lentää siivillä.  Tällä viikolla on ollut tapahtumarikasta. Se aika kun vain syötiin ja nukuttiin on kaukana takana.

Translation

You can translate this site with Google translation. Right click you mouse (works at least with Chrome browser)

Some of the posts are written also in English after Finnish but I gave it up as browsers can help with translation nowadays.