Nikin häntä

Nikin häntä 1 Nikin häntäOlen jo aika pitkän aikaa huomannut Nikin hännässä erikoisuuden. Aluksi luulin se vain olevan karvankasvuun liittyvä. Sitten myöhemmin koitin häntää ja löysin sieltä rasvapatin. Ajattelin tuon pienen kohouman sitten aihettaneen sen, että häntä näyttää vähän hassulle kun tarkkaan katsoo.

Nyt olen jonkin aikaa huomannut, että se näntä näyttää entistä enemmän ”hassulle”. Se on reilu 5 cm tyvestä paksu ja nyt siinä on toinenkin rasvapatti (sen saa iholla kiristettyä irtonaiseksi). Tuon paksumman osuuden jälkeen häntä ei enää nouse ylös normaalisti ja Nikin hännän heilutuskin näyttää erikoiselle. Tyvi on selkälinjan mukaisesti (suurin piirtein), mutta sitten sen jälkeen häntä on epämääräisesti alhaalla. Näyttää vähän kuin sillä olisi vesihäntä. No, Nikillähän on spondyloosi, mutta voisiko rappeumaa olla myös hännässä? Yritin googlettaa, mutta kun lisää sanan ”häntä”, niin silloin tulee ihmisiin viittaavia kirjoituksia. Oheisessa kuvassa nostan Nikin häntää, mutta tarkasti kun katsoo niin ”pattimaisuuden” kohdalla on se muutos (paksuus vaihtuu). Hyvä muuten kun nousee ilman mitään ongelmia.

Ollaan käyty tyttöjen kanssa Mylliksellä lenkillä ja yllättävää + aivan mielettömän upeeta on ollut, että Niki on ollut menossa mukana. Niki täyttää tässä kuussa 13.5 vuotta! Se tulee ihan normaaleja lenkkejä nyt taas mukana ja käy uimassa. Positiivista vielä se, että se aina kulkee edelläni välillä kölkytellen siinä edessä, mutta usein se on juossut jo vähän edemmäs. Hyvä Niki!
Ella on oma hössö itsensä. Juoksen lenkillä kuin aropupu. Se on kolmatta päivää saanut Attapektia ja vaikuttaisi auttaman. Jonkin aikaa se on lenkillä tehnyt asioita siihen malliin, että ajattelin antaa muutaman päivän kuurin.

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on pinterest
Share on email

Random jutut

Ella, the toy-girl

Mitäpä menneestä viikosta 37 jäi mieleen…? Mylliksellä tuli käytyä lenkillä. Jätin Nikin kotiin, koska kaipasin kunnon lenkkiä. Teimme tiistaina kunnon lenkin Ellan kanssa. Maanantai meni vain pissityslenkillä tuossa lähistöllä. Keskiviikkona

Lue lisää »

Raivotauti

Varokaahan kaikki Karkkilan lähettyvillä liikkuvat: raivotautinen mies liikkeellä 😉 Jos syyllistyt hänen mielestään esim. ulkoiluttamaan koiriasi vääräoppisesti, soittaa hän ko. rotuyhdistykseen sekä kirjoittaa yleisönosastolle mainiten mahdollisen autosi rekisterinumeron. Muistaa myös

Lue lisää »

Translation

You can translate this site with Google translation. Right click you mouse.

Some of the post are written in Finnish and English. No need to continue as Google can do the translation automatically nowadays.