Miten kanit lisääntyy?

Miten kanit lisääntyy? 1 Miten kanit lisääntyy?
Kysymys, jota mietin aamulla kun otin riistaa pakastimesta huomisiin treeneihin. Pakastimesta nimittäin löytyi 2 kania yhden sijasta. En kyllä yhtään muista, että siellä 2 olisi ollut.

Lintuja olikin sitten vain yksi (fasaani). No, siinäkin muistin väärin. Jotenkin muistelin että kyllä siellä jotain muutakin fasaanin lisäksi olisi ollut. Harjoitteleehan tuolla.

Menemme Merjan kanssa huomenna treenaamaan ja riistat ovat nyt olkona telineessä sulamassa. 1½ vuorokautta luulisi riittävän. Ellan kanssa olen hieman jäisillä ekana päivänä treenannut ja sitten seuraavana ne ovatkin olleet ihan sulia. Näin on saanut kaksi peräkkäistä treenipäivää.

Samalla voisi kysellä neuvoa tuohon Nikin turkkisavottaan. Jos Nikin meinaa näyttelykuntoon siis saada. Tai onko sillä nyt niin väliä 13.5-vuotiaalla. Ehkei nyt ihan noin pörröisenä kuitenkaan.

Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä

Random jutut

Exspot

Tuli tuosta Simonin tapauksesta mieleen punkkien ehkäisy. Kysyin tänään eläinlääkäriltä voisiko Eddielle laittaa Expotia ja kuulin että voi koska Eddie on yli 5 kg. Onko kellään kokemusta Exspotista pennulla?

Lue lisää »

Koira edistää terveyttä

Jonkin aikaa sitten ilmestynyt uutinen. Koirasta saa hyviä mikrobeja * http://www.kantti.net/artikkeli/2011/01/onko-lemmikki-riski-vai-suoja * http://areena.yle.fi/video/1668499 * http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/koirasta+saa+hyvia+mikrobeja/a538207 * http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=23571 Koiran kanssa asuminen ja elinympäristön mikrobeille altistuminen vahvistavat lapsen immuunijärjestelmää, selviää proviisori Mikko

Lue lisää »

Elmo

Mitenkäs tämän nyt selittäisin…. Yksi kaverini meni tänään katsomaan kissoja (samasta paikasta, josta Lottakin on) ja päätin mennä mukaan. Lähdin sieltä kissan kanssa elikkä Lotta on saanut kaverin. Nyt otin

Lue lisää »
fiSuomi

Translation

The translation here is automated and done by Google. It is not perfect.

Please also check Finnish versions because you can find the English versions after them from the when times translations were made manually.