Minnien mikrosiru

Käytiin Minnien kanssa tänään Päijät-Hämeessä ja siellä koirat tarkistettiin ennen starttia: mikrosiru & nartuilta myös juoksu (paperilla pyyhittiin takapäätä).

Muuten hyvä, mutta selvisi että Minniellä ei ole ihan samaa sirun numeroa kuin mitä rekkarissa on:

93800000479800 rekkari
958000001479800 Minnie & passi

Rekkaria

Passi

Siinä sitten soiteliin muutamia puheluita ja odoteltiin josko pääsisimme aloittamaan ylipäätään ollenkaan.

Minnie on silmätutkittu, polvet tutkittu, lonkat ja kyynärnivelet ja jokaisen yhteydessä on katsottu myös siru. Tuota heittoa numeroissa ei ole ennen huomattu. Onneksi kuitenkin saimme aloittaa tietyn varauksin ja lupauksella hoitaa asia kuntoon.

Kotona löysin Minnien mikrosirun tarrat ja ovat sitä samaa mitä passissa ja koirassa itsessään. Elikkä UK:ssa joku näpytellyt väärin rekkariin. Eikä eka kerta.

Tarra

Nikillä (Fernbrae Black Beauty) on sukutaulussa Claverdon Kiss narttuna kuten pitää ollakin. Joillakin koirilla Suomessa tuo samainen koira on/oli sukutaulussa & rekkarissa uroksena. Virhe lähtöjään myös UK:sta kun tuontiuros sen mukaan Suomeen rekisteröitiin. Meinaan kyllä tarkistuttaa myös Eddien mikrosirun vastaavuuden rekkarissa ennen kun ilmoitan sitä yhtään mihinkään. Ulkomaantuonneista ei saa enää omaa rekkaria vaan alkuperäiseen ulkomaan rekkariin vain laitetaan tarra Suomen tiedoin. Eli mennään UK:n merkkaaman mikrosirun mukaan. (Niki sai vielä oman Suomen rekkarinsa aikoinaan).

Maanantaina soitan Suomen Kennelliittoon ja yritän tämän korjausta helpoimman kaavan mukaan: Minnien rekisteröintiä suoraan Suomeen kun tarratkin löytyy. Asian korjaaminen Englannista alkaen voi olla ”vähän” vaikeaa britit tuntien. Vähemman kivaa jos joutuu lähtemään korjaamaan tuota typoa ihan Englannin kautta ja sieltä tuoda korjattua tietoa Suomeen.

Update 21.8: Englannista pitäisi ensi viikolla tulla uusi rekkari. Olikin helpoin tapa. Onneksi en ole rekisteröinyt Minnietä vielä Suomeen, koska silloin olisi tämän asian korjaaminen hankalampaa.

Mikrosiru Minnie

Share on telegram
Share on facebook
Share on whatsapp
Share on email

Katso myös

Sileäkarvainen noutaja. pentu

Pentutarkastus

Pennut kävivät keskiviikkona 14.4. eläinlääkärillä tarkastuksessa. Saivat samalla myös mikrosirut. Tutkittiin: Sydän- ja verenkiertoelimistö, hengityselimistö, liikuntaelimistö, ruuansulatuselimistö, virtsa- ja sukupuolielimistö, iho ja karvapeite sekä punnittiin.

Translation

You can translate this site with Google translation. Right click you mouse (works at least with Chrome browser)

Some of the posts are written also in English after Finnish but I gave it up as browsers can help with translation nowadays.